Pitkään odottamisesta

Luin pensaspetuniasta ensimmäistä kertaa yli kaksikymmentä vuotta sitten. Jokin kuvauksessa sykähdytti, luultavasti maininta tuoksun hienostuneisuudesta ja voimasta. Siitä pitäen olen aina maallisena aikana (ja olihan tässä inhottavan pitkä tauko, jonka aikana olin eksyksissä kuin irrallinen hana) ollut hakemassa Petunia axillarista siemenluetteloista. Ja hätkähtänyt anatomian latinan termiä axillaris, koska olen muistanut tämän kasvin. Ja nähnyt siitä untakin - unessa kuljen varjoisassa puutarhassa jonka täyttää ihmeellinen tuoksu ja sodan äänet kuuluvat kauempaa, ja kulman takaa löydän tämän kasvin, ja itken ilosta. Olen unenkin nähnyt useamman kerran ja vaikka se vähän varioi, perustarina on ollut sama kahdenkymmenen vuoden ajan. Nyt kun ystävän poika asuu Yhdysvalloissa ja heillä on lentelyä sinne ja tänne, tuli talvella puheeksi, että he voivat tuoda jotain siemeniä, jos tarvitsen. Mutta vaikka jossain vaiheessa Yhdysvalloissa oli tätä tarjolla, eipä tietysti juuri siihen hätään, tai ainakaan en löytänyt lähdettä. Huokaisin ja ajattelin, että taitaa jäädä haaveeksi edelleen tähän kasviin törmääminen.

Satuin keväällä selaamaan ihan sattumoisin Maatiaisen siemenluetteloa, kaikista mahdollisista siemenmyyjistä: perinnesiemeniä. Ja siellä, yhtäkkiä, pensaspetunia, Petunia axillaris. Kädet täristen kliksuttelin tilauksen menemään ja aamulla en ollut uskoa, ettei se ollut vain unta. Mutta niin siemenpussi tuli, ja huhtikuun alussa kylvin minimaaliset siemenet, joista kasvoi ihan pikkuruisia taimia.

Vähän synkeänä olen seurannut niiden hidasta elontaivalta, kuukausi sitten istutin suunnilleen nuppineulan kokoiset kasvit ulos, mutta sielläpä ne ponkaisivat vauhtiin ja jouduin jo viikon jälkeen siirtämään ne sittenkin isompiin sammioihin. Ja viimeiset pari viikkoa ne ovat pinkoneet hurjaa tahtia. Tänään avautui ensimmäinen valkea kukka. Miten kuvata kahdenkymmenen vuoden odotusta? Lähestyin kukkaa vaanien. Nuuhkaisin. Täysin hajuton. Tämä oli päivällä.

Mutta tiesinhän toki, että pensaspetuniaa pölyttävät yöperhoset, ja että ne tavankin petuniat tuoksuvat - jos tuoksuvat - nimenomaan ilman viilentyessä yöksi. Äsken kävin uudestaan tuoksuttamassa. Tuntui oudolta, upottavalta, koska olen tehnyt tämän niin monesti unessa mutten koskaan valveessa. Tuoksu oli juuri niin uskomaton kuin oli kuvattu. Rikas, täyteläinen, makea, muttei yhtään yli, ei semmoista pahoinvointikatkua kuin vaikkapa liljoissa, kieloissa ja syreenissä saattaa pahimmillaan olla. Hämmästyneenä pysyin kukan luona, haistelin uudestaan. Ja ajattelin, että niin, jos en olisi nähnyt tästä unta ja odottanut sitä kahtakymmentä vuotta, tuoksuisiko tämä yhtä hyvältä? Mistä sen voi tietää?

Mutta kyllä, kyllä tämä on täyttymys. Jokin ympyrä on sulkeutunut. Pitkään olin ihminen joka kaipasi pensaspetunian tuoksuttelua, haaveili siitä. Nyt olen päässyt haistelemaan ja tiedän, että jos vain saan siemenet talteen, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi onnistua, saan nauttia tästä seurasta jatkossakin.

Tuskin ketään yllättää se tieto, että tämä tuntuu jotenkin merkityksellisemmältä kuin vaikkapa korkeakouluista valmistumiset. Tämä on jotenkin - syvempää, ravistelevampaa, todellisempaa, kouriintuntuvampaa. Miksi? Jaa-a, paha sanoa.