Hääpulmat taas

Tänään on taas häät. Koko ystäväpiirimme nai ja poikii. Luulen, että häät ovat kahdelta. Olemme hukanneet kutsun. Soitan kaverilleni, joka kertoo, että ne ovatkin yhdeltä. Hääpari haluaa lahjaksi käteistä niin kuin kaikki näemmä nykyään.

Etsin korttiin runositaattia kuumeisesti. Kompuroin kiireellä läpi Helvi Hämäläisen kootut, Sapfon ja P. Mustapään, enkä löydä mitään. Stevensiä ja Szymborskaa en kerkiä edes avaamaan. Pahus, kaikki runokirjani sisältävät hiukan vieraantuneita runoja. Ilmankos en ole keksinyt haluta naimisiin, eikä kukaan haluta naimisiin kanssani. Seksuaalisia runoja olisi vaikka muille jakaa, mutta nämä ihmiset harrastavat ympäristöteologiaa eivätkä ole niin tuttuja että uskaltaisin kirjoittaa korttiin kovin riettaita ralleja.



Seurauksena on todennäköisimmin se, ettei kortissa ole runoa enkä ole ehtinyt meikata. Mekkokin on epäsopiva: sen verran mini, että levon lötkistämät reiteni näkyvät selvästi. Kissasta jalkani näyttävät ihan sieviltä ja normaaleilta, mutta havaitsen itsessäni tätiytymisen oraat: voiko häihin mennä bilestysvaatteissa? Eikä minulla ole pitkiä mekkoja, paitsi musta hautajaismekko. Farkuissa ja poolopaidassakaan ei oikein voi mennä. Päädyn mustaan trikoopaitaan, kukikkaseen kotelomekkomalliseen hypersuperminiin, säädyllisyyden nimissä mustiin puuvillaleggingseihin ja ruskeamustaraidallisiin ylipolvensukkiin.

Ei olisi pitänyt kirjoittaa jokin aika sitten, että näytän lastentarhasta karanneelta. Nyt selitysmalli on tarttunut päähäni ja näen aivan selvästi, että pukeudun enintään viisivuotiaiden vaatteisiin. Pitää vissiin maalata oikein kajaliset silmät, etteivät luule minua jättiläismäiseksi leikkikoululaiseksi...

Häät hämmetävät aina esiin saman asian: Kuinka vanhemmat vihjailevat meillekin, että pitäisiköhän teidänkin jo. Toiveikkaina, rohkaisevina. Ja sitten me kiemurtelemme kiusaantuneina, rituaaleihin kykenemättöminä. Erään ex-työkaverin äiti sanoi taannoin, että hänen tyttärensä on nyt kihloissa, poika kysyi tytön kättä tämän isältä. "Ne on niin konservatiivisia!" hän hirnahti pilkallisesti. En voinut olla ajattelematta, että näin se menee: eronneet tädit tuntevat tyytymättömyyttä lastensa purjehtiessa avioliittoon, vakaat parisuhdevanhemmat eivät ymmärrä, miksi heidän muuten järkevät lapsensa eivät tahdo naimisiin.

Seuraavan kerran sanon ehkä äidille, että en ole vielä löytänyt runoa, joka selittäisi minulle sen jutun.