Onpa aika kulunut nopsaan. Ja samalla jotenkin tahmeasti, koska vaikka matkalla on hauskaa ja tuntuu ihmeelliseltä saada sillä lailla viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on itse valinnut olla, ei flunssa missään vaiheessa katoa täysin. Se kutittaa keuhkoputkissa, röhää kurkussa, tukkii nenätiehyet. Juuri kun sen luulee katoavan, se palaa uutena, aloittaa alusta, istumme intialaisessa ravintolassa, ihmettelen, mistä tämä kaikki kylmä tulee, kädetkin melkein vapisevat, yllättävä heikkous, kurkku alkaa verestää.
Nyt olemme palanneet kotiin ja matka tuntuu värikkäältä unelta ihmeellisine puistoineen, initiaatiokaivoineen, herkullisine vihannestoreineen. En halua palata takaisin pimeään, kylmään Suomeen. En halua takaisin kouluun, en jaksaisi enää stressata yhdestäkään tentistä tai näytöstä tai vilkaistakaan anatomiaa. Lentokonetta odottaessamme itken vähän. Haluaisin karata, ihan mitä tahansa paitsi palaaminen. Mutta eihän se auta. Ei auta kuin lentää kotiin ja koettaa löytää lohtua siitä, ettei kenenkään tutun pää ole ikinä räjähtänyt lentokoneessa, vaikka laskeutuminen siltä kovasti tuntuukin. Koneessa mietin sitäkin, miksi palaaminen tuntuu niin pahalta. Ja että jos haluaisin käydä koulun loppuun - tavallaan ei ole mitään mieltä viskata sitä hiivattiin puolessa välissä, puoli vuotta turhaan kärsineenä - niin tarkoittaako se, että minun pitäisi luopua ihmissuhteista, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Mutta tuntuisi kauhealta jättää taakseen ihmissuhteita jonkin hemmetin koulun takia. Niinpä huokaisen ja itken vähän lisää ja kai tämä tästä.
Koulu alkaa ylihuomenna. On kuumetta. Yskittää. Olen liian rakastunut levätäkseni kunnolla, en malta nukkua tarpeeksi.
,
Jos kuume nousee vielä maanantaina, on kai mentävä lääkäriin. Sillä silloin flunssaa on jatkunut jonkinvakavuisena kuukauden. Ja jos en tervehdy, en jaksa koulua, en mitään.
すべり台
1 päivä sitten
3 kommenttia:
JOS sulla siis on pakofantasioita yms.. niin eikö siinä koulussa voisi pitää paussin? Ei kai ne suoritukset mihinkään katoa..? Taikka en ole varma - en taida tietää tarpeeksi hierojakoulutuksesta, että osaisin sanoa?
Itsellä tuntuu aina vain vaikeammalta [mitä vanhemmaksi siis tulee] PAKOTTAA itseään mihinkään. Nuorempana sitä meni vaikka takaperin puuhun, jos vaistosi jonkun odottavan sitä multa. Mutta nyt ei enää.. se on hyvä juttu, mutta onhan siinä huonokin puoli.
Hih, itse olin aivan puhkirakastunut 2. opiskeluvuotena ja muistan miten kaikki kevätpäivät vaan menivät haaveillessa.. :) Ei silloin oikein keskittymisestä mitään tullut! Nyt olen kai jo ihan pystyyn kuollut, tuskin enää edes osaisin rakastua! Siinä mielessä tahtoisin että oikein voisit nauttia näistä ajoista, koululla tai ilman.
Kiva kun palasit, aloin jo huolestua...
Suklis: Kai paussin voisi pitää, mutta sitten pitäisi odottaa vuosi jatkaakseen... siinä ehtisi varmasti aika tarkasti unohtaa kaiken oppimansa. Ei auta kuin yrittää. Nyt ainakin lääkärissä selvisi, mistä on oikein kyse (keuhkoputkentulehdus), ja sain lääkkeet, eli ehkä tämä väsymyskin tästä lähtee liikkeelle.
Heh, neuvoisin kyllä olemaan olettamatta, ettet enää osaisi rakastua. Se on aika vaarallinen oletus! ;)
Maija, kai sitä palaa palaamistaan. :) Ei huolta!
Lähetä kommentti