Eikö sanotakin, että haaste on eufemismi vaikeudelle?
Jazz on haastanut minut. Koska olen hullu, tartun kysymyksiin kevyesti. Joskin tässä jokin klappaa - itselleni olen toki normaalin normi. Muut ovat omituisia.
Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Viisi omituista tapaa:
1) Koetan vastata sähköposteihin, kirjeisiin ja puheluihin heti sekä maksaa laskut heti, koska muuten unohtaisin. Tämä saa kuulemma aikaan fanaattisen innostuksen vaikutelman.
2) Luen runoja joka päivä.
3) Tykkään laulaa sanoittamattomiin melodioihin omin sanoin, jotka improan siinä lennossa. Usein laulaessani näin joko tanssin, vesijuoksen tai liikun ystäväni Ilveksen seurassa. Usein sanat ovat puhdasta nonsensea ja liittyvät senhetkiseen tilanteeseen. Lähes aina niissä on ilkikurinen, seksuaalinen sävy. Sana "virkattu" esiintyy kyllästymiseen saakka.
4) Koetan aktiivisesti sovittaa yhteen käytännön tapani ja sen maailmankuvan, jonka olen omaksunut ja jota koetan korjata tuntosarvet kehollisesti viuhtoen. Tämä tarkoittaa käytännössä suunnilleen sitä, että yritän elää mahdollisimman ekologisesti, vegaanisesti, toisia kunnioittavasti, tehdä vapaaehtoistyötä, oppia mahdollisimman monista eri tavoista asuttaa maailmaa jne. Se on kuulemma omituista, vaikka en ymmärräkään, miksi.
5) En tee asioita, joita pidetään normaaleina, jos en pidä niistä, jos ne eivät tunnu tarpeeksi mielekkäiltä tai hyviltä. Se tarkoittaa: en: katso televisiota enkä kuuntele radiota, masturboi, namedroppaa, pönkitä statustani materialla, halua vakivirkaa tai rivitaloa tai purjevenettä, identifioidu yhteenkään nimeen jolla minua voi kutsua, tavoittele tietoisesti ulkokohtaista "aikuisuutta", laskelmoi ihmissuhteissa, sano pitäväni designhuonekaluista puhumattakaan niillä sisustamisesta jne.
Heitän pallon eteenpäin hurinalle, Janille, LL:lle, Codaqueenille ja C:lle. Hei, te - varmasti teidänkin omituisuutenne ovat pikkuruisia ja hassuja.
Tekstit
すべり台
1 päivä sitten
5 kommenttia:
Nuo kaikki kohdat voisivat soveltaen olla minunkin omituisuuksiani. En tosin ole vegaani, laula ääneen tai lue runoja joka päivä...
Sitä vastoin (1) maksan laskut mahdollisimman pian niiden saavuttua, (2) kuuntelen jazzia joka päivä, (3) kaupungilla kävellessäni mietin tapoja eri kaupunkitilojen piristämiseksi tai parantamiseksi, (4) koetan aktiivisesti sovittaa käytännön tapani ja maailmankuvan, jonka olen omaksunut sekä (5) koen olevani vapaa toimimaan keskiverron ulkopuolella. Minun kohdallani tämä tarkoittaa etten katsele juurikaan televisiota, pönkitä statustani materialla, haluan yrittäjäksi, enkä halua rivitalon pätkää saati purjevenettä.
Namedroppauksesta jäin jo kiinni, joten sitä on turha kiistää. Designhuonekalut ovat osa ammattiani ja opintojani, joten niistä kai oletettavasti pidän... Nimeen identifioitumisesta en ole aivan varma. Luulen että minua voisi kutsua ammattinimikkeelläni, enkä pahastuisi.
Olivatko nuo nyt sitten niin kovin omituisia asioita?
Tämähän hauska meemi. Esille tulee todellakin sellaisia pieniä asioita, joita ei kovin moni tiedä. Ehkä mies - ja ehkä ei hänkään.
http://codaqueen.blogspot.com/2006/01/odd-habits-omituiset-tavat.html
No niin, en pidäkään itseäni omituisena. Nimeen identifioituminen on hankalinta, siitä saa eniten päänsärkyä ihmisten parissa. En kuuntele, jos minua kutsutaan ristimänimelläni. Mutten pidä enää erityisesti lempinimestänikään, sekin kuulostaa väärältä.
Mietin aktiivisesti, vaihtaako sekä etu- että sukunimeni. Helpointa olisi tietysti vaihtaa etunimi ja mennä naimisiin. Sanoinko helpointa... ääh... en ole tavannut vielä niin sokeaa miestä, että sellainen olisi tahtonut naida kaltaiseni tuulispään.
On oikeasti aika ärtsyä, kun aina tullessaan puhutelluksi jollakin nimellä haluaisi sanoa, että MINULLA EI OLE NIMEÄ, sinä ääliö, keksi minulle nimi, jos tahdot MINULLE puhua... nimi, joka on vain meidän välisemme. Luultavasti ystäväni kyllästyisivät tässä kohdin lopullisesti omituisuuteeni :D
Ei sen nimen niin hieno tarvitsisi olla, mutta että siihen voisi identifioitua. Onkohan sellainen edes teoreettisesti mahdollista... en tiedä...
Minua hämmentää se, että ihmiset voivat sanoa tosissaan ajattelevansa itseään Annena tai Tuomaksena tai mitä nyt sitten heidän vanhempiensa päähän onkaan pälähtänyt silloin joskus kauan sitten.
Mies oli lukenut omituisuuteni. "Nämähän ovat ihan pliisuja. Mikset kertonut, että syöt vain haarukalla sekä panet usein sormen suuhusi?"
Olen siis nähtävästi sensuroinut omituisuuteni.
Hän ei kuulemma ole omituinen sitten lainkaan. Paitsi,että lukee joka viikko Aku Ankkaa.
Joskus ennen naimisiin menoa leikittelin nimenvaihtamisella, siis sukunimen, entinen nimeni oli niin tavallinen. Puhelinluettelossa nimeä oli monta sivua ja kahteen otteeseen seurustelin miesten kanssa, jolla oli sama sukunimi, mutta jotka eivät tietenkään siis olleet sukua minulle eivätkä toisilleenkaan.
Olisin voinut ottaa vaikka isoäitini äidin tyttönimen. Minä olisin sillä perusteella sitten Vuotila tai Heikkilä. Nekin vähän turhan tavallisia.
Helpoin tapa vaihtaa etunimi on alkaa käyttää omaa toista tai kolmatta nimeään. Siinä kun ei edes varsinaista nimenmuutosta tarvita.
Joskus sitä paitsi vanhempien valinta etunimen kanssa menee ihan nappiin. Minä olen ainakin nimeni näköinen ja oloinen.
Niin joo, nykyisiltä ja entisiltä puolisoilta varmasti saisi kaikkein osuvimmat outousfragmentit...
Lähetä kommentti