En tiedä, onko tämä heikkous vai vahvuus, mutta en kestä riidoissa olemista. Niinpä tunnen oloni supersurkeaksi ja päätän, että ristiriidat on saatava jotenkin sovitettua, jotta saan nukuttua hyvin ja ilman painajaisia, jotka herättävät keskellä yötä kamomillateekupilliselle ja luvulle Einar Mar Gudmundssonin Pyöreän portaikon ritareita.
Kun tulen äidin luokse töihin, tämä ahtaa takahuoneessa kitaansa katkarapusalaattia. "No joo, on täällä vähän sotku", sanoo, näyttää väsyneeltä. Olen heti huolissani, unohdan, että tulin itse jyrätyksi edellisenä iltana. Äiti köhii lievästi, osoittaa naamaansa ja päivittelee, ettei ole kerinnyt edes meikata. Tuolissa kasvoihin suunnataan höyryvana ja käsiin lasketaan litra mansikoita, joita sopii pistellä suuhun hoidon edetessä. Äidin apulainen nostaa jalat lämpimään altaaseen.
Sitten alkaa kidutus, jonka tarkoituksena on osoittaa, että vaikka suutarin lapsilla ei olisikaan kenkiä, kosmetologin lapsilla ei kyllä ole valmistujaispäivinä finnejä eikä säärikarvoja. Kuumaa vahaa suditaan säärille, liuska liimataan ja repäistään irti. Tästä tunteesta taidan jopa pitää, sellainen leimahtava laajan alueen polte, joka laantuu heti. Mutta pedikyyri tuntuu kaukoitäiseltä bambutikkukidutukselta. Ja ihonpuhdistus - aivot puristetaan ihohuokosten kautta maailmalle. Ei se satu, vähän vaan nipistelee. Mutta erilaiset nipistelyt epätahdissa eri puolella kehoa ovat vähän levottomuutta herättäviä. Etenkin kun silmillä on märät pumpulit, eikä voi tarkkailla, mihin vikkelät sormet seuraavaksi suuntaavat.
"Älä jännitä", komentaa äidin apulainen. Koetan rentouttaa kipeän jalan, jota tökitään veitsin, viiloin ja ties millaisin raspein. "Voi että sun kanssa, kun sä et osaa olla hoivattavana", nauraa äiti. Ehkä se pitää paikkansa. Hengittelen syvään ja mietin tätejä, jotka antautuvat moiseen jopa kerran viikossa. Välillä avaan suuni ja työnnän sinne sokkona mansikan. Tädeillä ei kyllä taida olla hoidossa mukanaan mansikkapussia.
Kaikkein huvittavinta on, että vaikken olekaan illalla oikein onnistunut puolustamaan kantaani, äiti tietää kyllä, että jokin on pielessä, ja vielä minkä kanssa. Sellaista se on äidin kanssa. Hänelle on mahdotonta valehdella tai edes salata häneltä juttuja. "Kuule, jos ne kalarullat ovat sinusta huono ajatus..." ja sitten pääsen sanomaan auliisti: "Äiti, olet epäilemättä oikeassa. Kalarullia on hyvä olla, jos isän sukulaiset tulevat." Sovinto tuntuu hyvältä. Kumpikin on tullut puolitiehen vastaan ja voittanut. Enää yksi äiti läpikäytävänä.
Näen Kissan äidin vasta illansuussa ja olen kerännyt taakseni melkoisen vuorellisen levottomuutta. Kissan äiti näyttää hänkin hyvin väsyneeltä. Tervehdin ujosti, ahdistuneena, ja hän jaksaa tuskin sanoa heit. Viemme palstalle juhlapihan ruohonleikkuujätteet katteeksi ja pääsen kysymään Kissalta, mikä tämän äidillä on. "Virtsatietulehdus", valistaa Kissa. Haemme kotoa karpalo-inuliiniuutetabletteja, joita kaapissani on aina kaiken varalta ja viemme ne Kissan äidille. Kissan äiti ei itke, joten hän reagoi negatiivisiin viboihin ehkä useammin kehollaan, ajattelen.
Kissan äiti kulauttaa muutaman tabletin vatsaansa ja maallikkosairaanhoitaja jää valistamaan häntä keittiöön siitä, mitä nyt kannattaisi juoda. Lääkäri oli sanonut hapanta, mutta sehän on aikoja sitten vanhentunut tieto. Puolukkaa tai karpaloa sen olla pitää, nykytiedon mukaisesti. Ulkona säksättää ruohonleikkuri edelleen ja edelleen ja edelleen. Katselemme vihosta heidän Retretissä matkailevan taulunsa entisöintiraporttia kuvineen ja keskustelemme Tanja Karpelasta ja opetusministerien asemasta suomalaisessa politiikassa. Päädymme yksimielisyyteen ja tunnen viimeisenkin solmun aukeavan. Haluaisin vielä saada Kissan äidin nauramaan, tai edes itkemään, se tekisi varmasti hyvää, mutten onnistu. Vasta sisään kirmaavat koirat onnistuvat siinä. Koirat, nuo mainiot terapiaeläimet.
Kun käymme nukkumaan, Kissa mutisee puoliksi unessa: "Mun nenä on ihan tukossa..."
Kaikki muut näyttävät sairailta ja väsyneiltä. Itsekin, aamulla. Sairas, väsynyt, itselleen kiukkuinen hillintäänsä kadottamatta. Ehkä muutkin parantuvat nyt. En saa yöllä nukuttua, olen edelleen levoton siitä, että erilaiset näkemykset ovat törmänneet. Heräilen, ramppaan keittiössä, vatsaan sattuu, oksettaa.
Sitten kuukautiset alkavat.
Tuskin uskon, että tässä kävi taas näin. Hormonit pyörittivät ja attribuoin pahaa oloa kaikkialle muualle, sisääni ja ympärilleni. Pitäisihän tässä jo tietää... miten sen aina unohtaa. Kuukausi on ilmeisesti liian pitkä väli tahmeille, unteliaille aivoilleni rekisteröidä invarianssit. Jälkeenpäin tarkastellen se on toki naurettavan helppoa, tarvitsee vain käydä läpi minkä tahansa kuukauden päiväkirjaa, mutta ei etukäteen. Ehkä pitäisi edes koettaa ennakoida, mutta kun en jaksa hiivatin kalentereja. Ja luultavasti olisi vähemmän kasvattavaa tietää valmiiksi, että tässä olen ärsytetty tiikeri, parasta telkiytyä parvekkeelle lukemaan kirjaa ja jättää puhelimeenkin vastaamatta. Parempi ahdistua, mokailla ja sitten sovitella. Siitä voi olla joskus vielä hyötyäkin.
(Olisi kiinnostavaa tietää, onko valtaosa naisten tekemistä rikoksista suoritettu päivä, pari ennen kuukautisten alkua. En yllättyisi, jos näin olisi. Ja onko valtaosa naisista rakastunut hurjasti ja harjoittanut lähes kaikki yhdenyön juttunsa juuri kuukautistensa aikana. Sitäkään en hämmästyisi.)
Mutta nyt kaikki on hyvin jälleen. Valmistujaiset eivät voi mennä pahasti, jos silloin on kuukautiset, koska kuukautisten aikaan mikään ei voi horjuttaa optimismia. On vain elossa, ja terve, ja täynnä tarmokkuutta. Helpottunut, selkeästi ajatteleva, tunnollinen.
Mietin, tohtisinko käyttää sanaa "reipas", mutta päätän jättää sen kirjoittamatta. Äideistä reippaita ovat lapset, jotka juovat kahvia, pitävät ihmisten käsien vatkaamisesta ja ovat suupaltteja. Vaikka koko lapsuusajan vinguinkin, että muuttaisimme maalle, niin ei käynyt eikä minusta siten tullut koskaan reipasta. Kissasta tuli - mutta Kumpula onkin maaseutua, siellähän on pihoissa pienet kasvimaatkin.
Tahtoisin jo kahdeksan pintaan soitella äideille ja kertoa, että kuukautiset ovat alkaneet ja kaikki on taas superhyperjees. Parantukaa köhistänne ja pissitulehduksistanne, meikäläisen jäykistynyttä kehonkieltä ei kannata ottaa tunnolleen. Mutten ryhdy tähänkään toimeen. Useimmista naisista kuukautiset ovat kuulemani mukaan kamalat. Eiväthän ne ymmärtäisi, mitä yritän sanoa. Naama näyttää edelleen läikikkäältä ihonpuhdistuksen jäljiltä, sääret ovat kaljut ja punapisteiset. Tulee mieleen se kertomus, jossa ihmisen höyhenettömäksi kaksijalkaiseksi määritellyttä filosofia pilkattiin Ateenassa kuljettamalla höyhenet irti nyljettyä kanareppanaa paikasta toiseen ja kertomalla, että tässä on ihminen, tuo höyhenetön kaksijalkainen. On se kumma, että jos jokin ihmisen hoidokkieläin alkaa nyppiä karvojaan tai höyheniään, puhutaan käytöshäiriöstä ja kiikutetaan eläin kallonkutistajalle, ihmisen kohdalla ei. Ja mikä muu eläin pitää itseään niin likaisena, että kuuraa itseään vedellä ja saippualla jopa useita kertoja päivässä ettei tuoksuisi vahingossakaan iholta?
Ei auta muu kuin lappaa naamaan kauranlesettä ja antaa äitien ja Kissan nukkua pidempään lauantaiaamuna.
すべり台
1 päivä sitten
10 kommenttia:
Kyllä musta mekaaninen ihonpuhdistus SATTUU, auts! Kirjoitin blogiinkin taannoin tilityksen ekasta kosmetologikäynnistä, olin sen verran järkyttynyt siitä, mihin kaikkeen naisen pitää ruveta kauneuden vuoksi. Epäilin jopa vihdoin ymmärtäneeni kivuliaan kokemuksen kautta, miten jotkut voivat mennä kauneusleikkauksiin. Olen sitä nimittäin aina syvästi ihmetellyt, etenkin sen jälkeen kun itse jouduin leikkaukseen.
Ihailen sitä, että lähdet aktiivisesti tekemään sovintoa! Paljon helpompaa on usein antaa vain asioiden liukua pois, etääntyä. Mutta sopimatta jääneet erimielisyydet alkavat helposti kasaantua ja myrkyttää suhdetta.
Sitä naisblogaajien juttuja lukiessaan ei toisinaan voi välttyä attributoimasta mielialajuttuja nimenomaan kuukautisten piikkiin, mutta vaikka se sattuisikin kohdalleen ja vaikka ao. blogaaja itse ei sitä olisi tullut ajatelleeksi ennen siitä mainitsemista, niin enpä silti tohtisi niin tehdä, kun se ehkä koettaisiin semmoisena alentuvana, "onko tämä nyt niitä teidän naisten juttuja" -suhtautumisena. Näin se on, sillä opin sen telkkarista ja varsinkin amerikkalaisista sarjoista, jotka tunnetusti tietävät kaiken oleellisen elämästä ja ihmissuhteista.
Ja kumminkin se (PMS) on ihan olemassaoleva ilmiö ja vaikuttaa tällä tavalla ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Hankalaa. Hankalia ootte!
Kukaan muu maailmassa ei ikinä tee minua niin helposti niin onnettomaksi kuin äiti, rakas vaikka onkin. Uskotko, että on todella jännittävää myös olla äiti lapselleni? Sitä toivoo välttävänsä pahimmat virheet, mutta tekeekin sitten ihan ikiomia. Lapsi parka.
Ruokavaliokeskustelu on kiinnostava, sillä olen itse syntymävegetaristi vailla mitään eettisiä näkemyksiä aiheesta. Vaisto vain on aina saanut kieltäytymään lihasta. Muut ympärilläni ovat aina syöneet mitä ovat lystänneet. Tapeltuani vuosikaudet omasta vapaudesta valita en halua puuttua muiden valintoihin, en edes lapseni.
Hyviä juhlia! t. Rosa
Mulle käy kuukkareiden kanssa kerrasta toiseen juuri näin. Mulla kun ei ole kuukautisia edeltäviä vatsakipuja tai muita fyysisiä oireita, siksi unohdan niiden tulon aina. Vaikka siis syön pillereitä ja rytmi on ihan selkeä ja tiedossani. Jälkeen päin mietin vaan, että olihan tuo nyt ihan selvää, jos olin kärttyisä ja inhottavakin tahtomattani. Ihan turhaan olin ihmetellyt :P Pitänee laittaa kännykkään muistutus aina kuukautisia edeltävän viikon jokaiselle päivälle: Tiedät kyllä, miksi olet pahalla tuulella ja yliherkkä.
Tutkitusti huomattavan useat naisten tekemät rikokset on tehty kuukautisia ennen. Jossain jenkeissä nainen sai lieventävän tuomion koska oli tappanut miesystävänsä PMS-vaivoissa ;)
Kaura: "[..] olin sen verran järkyttynyt siitä, mihin kaikkeen naisen pitää ruveta kauneuden vuoksi."
Ei tarvitse. Ei minunkaan tarvitse ajaa partaa, vaikka sitä monet vaatii.
Veloena: "(Olisi kiinnostavaa tietää, onko valtaosa naisten tekemistä rikoksista suoritettu päivä, pari ennen kuukautisten alkua."
Niin olisi, sillä sen jälkeen naisia voisi varmasti velvoittaa ottamaan asian huomioon kaikissa toimissaan. Tämä auttaisi naisia tiedostamaan paremmin häiriötekijät ja siten välttämään impulsiivisia tunnepohjaisia tekoja.
Pitäisi myös tutkia, että miten paljon miehet tekevät seksin puutteessa rikoksia. Seksin puute vaikuttaa varmasti miesten käyttäytymiseen. Kyseessä on siis samantapainen häiriötila naisten kuukautisten kanssa.
Tristan: "Jossain jenkeissä nainen sai lieventävän tuomion koska oli tappanut miesystävänsä PMS-vaivoissa ;)"
Olipas typerä peruste. Tuota linjaa vetämällä miesten kuuluisi saada lievempi tuomio naisen tappamisesta, jos olivat joutuneet elämään puutteessa.
Aha, kukaan ei alkanut pirisemään. Hyvä niin, voi keskittyä itse asiaan.
Kaura: "[..] olin sen verran järkyttynyt siitä, mihin kaikkeen naisen pitää ruveta kauneuden vuoksi."
Minä: "Ei tarvitse. Ei minunkaan tarvitse ajaa partaa, vaikka sitä monet vaatii."
Kauran kirjoitus toimii hyvänä esimerkkinä kognitiivisesta dissonanssista, eli miten naiset itse pakottavat toisiaan erilaisiin tekoihin naamioimalla oman heikon toimintansa "pakoksi" kaikille.
Veloena: "(Olisi kiinnostavaa tietää, onko valtaosa naisten tekemistä rikoksista suoritettu päivä, pari ennen kuukautisten alkua."
Minä: "Niin olisi, sillä sen jälkeen naisia voisi varmasti velvoittaa ottamaan asian huomioon kaikissa toimissaan. Tämä auttaisi naisia tiedostamaan paremmin häiriötekijät ja siten välttämään impulsiivisia tunnepohjaisia tekoja."
Tietysti miesten tulisi olla tietoisia asiasta myös, jotta voisivat käyttäytyä vastuullisemmin naisen tyrkyttäessä itseään eikä vain käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Haha, onkin eka kerta kun minusta tehdään jotain kauneuspakkojen apostolia. Olen 97 % ajasta täysin luonnontilainen ja käynyt elämässäni kerran kosmetologilla. Olen kyllä sen näköinenkin, eli en sopisi edustusihmiseksi kovin hyvin.
Tietty kausaliteetti siis vallitsee kauneudenhoidon ja edustavuuden välillä. Jos haluaa olla edustava kolmi-nelikymppisenä, useimmiten täytyy ryhtyä monenlaisiin temppuihin. Jos ei edustavuus kiinnosta, ei tarvitse.
Kaunis voi onneksi olla monella tavalla.
En ole koskaan kysynyt tätä kysymystä aiemin, utta nyt kysyn:
Millä kameralla sä kuvaat?
ruu
Kampru on Pentax Optio 750 Z.
Kyllä, kyllä toki olen minäkin sitä mieltä, että itse kunkin olisi hyvä hieman kaivautua hormonikausaatioonsa. Nykyäänhän ongelma on se, ettei aihetta oikein pidetä sopivana keskusteluun, sitä pidetään ällöttävänä, ahdistavana ja niin edelleen. (Reaktio on aika sama kuin jos alkaisi selittää päivälliskutsuilla yksityiskohtaisesti ulosteensa koostumusta.) Seurauksena on tietysti se, että kuvan muodostuminen näistä asioista vie hirvittävän kauan. Useimmat asiat, jotka tajutaan, saavat kuitenkin vahvan keskustelutuen yhteisöltä, tämä ei.
Mikään ei kyllä ole niin perseestä kuin miehet, jotka sanovat, jos jokin on pielessä: Onkssul menkat vai? Tai ainakin musta, koska juuri kuukautisten aikaanhan kaikki menee avot oolrait (etenkin verrattuna kierron viimeiseen viikkoon) eikä kaikki ongelmat tosiaan johdu kuitenkaan VAIN hormoneista :P. Ja varmasti miehistä olisi yhtä paskaa kuulla jotain todellista ongelmaa valittaessaan, että "Sä oot vaan puutteessa jätkä, se sun ongelma on."
Joo, ei ole kivaa olla lisääntymiskone, joka toimii pitkälti jonkin halvatun hedelmöitymissyklin ehdoilla. (Mikko M:lle tiedoksi, että kyllä myös naisilla seksin puute aiheuttaa aika omalaatuisia "häiriöitä". Tosin eipä kai ihmiselämä muuta olekaan kuin häriötä häiriön perään ja päälle.)
Kaura: on kosmetologeja ja kosmetologeja. Jotkut tekevät sen kiltisti, jotkut siten, että naama on jälkeenpäin mustelmilla. Äiti kuuluu onneksi ensimmäiseen ryhmään; hänestä ei ole tarpeen saada jokaista talimillilitraa ulos, kunhan nyt pahimmat tukkeutuneet ihomadot niin että rasva pääsee taas virtaamaan vapaasti...
Lähetä kommentti