Hyvinvoinnin itsetarkkailun mittatikkuni top ten -väittämiksi ovat pitkällisessä tarkkailuprosessissa karsiutuneet: Näen aistimellisia ja tunnepitoisia unia, jotka muistan herättyäni. Jaksan suhtautua erilaisiin uskomusjärjestelmiin ja elämäntyyleihin ystävällisen kiinnostuneesti. Itken ja nauran viikottain. Herään hyväntuulisena ennen kelloa. Illalla nukuttaa. On ihmisiä, joita osaan ja saan halata. Minun ei tarvitse saada toisilta vahvistusta ratkaisuilleni vaan kestän erimielisyyden siitä ihmeemmin ahdistumatta. Useimmat loukkaantumiset eivät tarkemmin syynättynä paljastu loukkaantumisen arvoisiksi eivätkä pelot pelkäämisen arvoisiksi. Voin katsella mielenkiinnolla ja myötätuntoisesti, miten tartun ympäristön aloitteisiin sen kummemmin suunnittelematta. Huomioni kohdistuu pääosin muualle kuin siihen, miten hahmotan itseni tai miten joku toinen minut hahmottaa. (Heh, voin kyllä ymmärtää, että tätä lukevalle sitä voi olla vaikeaa hahmottaa - täällä kun lähinä tongin identiteettikytköksisiä asioita. Mutta teen sen tällä tavalla, tiivistetysti. Muualla sitten muuta.)
Itselleni erinomaisen tilan erottaa hyvästä tilasta lähinnä kaksi kohtaa, ne vaikeimmat: unet (ha, unta ei noin vain tietoisesti sumuteta) ja spontaani ympäristön aloitteisiin tarttuminen (joka kyllä aika hyvin tuntuu mittaavan sitä, miten auki olen - jos jotain myllertää pinnan alla ja pakottaa huomion puoleensa, tämä putoaa unien kanssa heti ensiksi pois; ja ihan järkevää, että putoaakin - jos jotain on käsiteltävä, se on käsiteltävä). Tämä kevät on ollut hurja, koska opetusharjoittelun aikana olin niin säpissä verrattuna tähän, mitä koen itsekseni tekstin kanssa jutustellessani. Molemmat tilat virittivät uteliaisuutta ja iloa, mutta vasta nyt unet palasivat ja huomaan suhtautuvani joustavammin käytännön ehdotuksiin. (Sillä on aikalailla tekemistä senkin kanssa, että kalenterissa on merkinnättömiä päiviä.)
Silti pidin myös opetusharjoittelusta ja voisin kuvitella opettavani. Tunnen itseni varsin etuoikeutetuksi, että lopulta pääsin pedagogisiin sisään ja sain vielä niin mukavat harjoittelupaikat. Olen ihmetyksellä katsellut, miten muutama ihminen nurisee naamastossa pedagogisista opinnoista ja pitää niitä täytenä paskana. Enpä tiedä. Olen opiskellut kohta neljännen tutkintoni ja minulle silti siinä tuli paljon uutta ja tarpeellista hihankäänteeseen piilotettavaksi. Ehkä me ihmiset vain poimimme eri asioita, koemme tarvitsevamme eri tavalla uusia näkökulmia?
Olisi mukavaa kuulla, millaisia oman hyvinvoinnin mittatikkuja muilla on.
Itselleni erinomaisen tilan erottaa hyvästä tilasta lähinnä kaksi kohtaa, ne vaikeimmat: unet (ha, unta ei noin vain tietoisesti sumuteta) ja spontaani ympäristön aloitteisiin tarttuminen (joka kyllä aika hyvin tuntuu mittaavan sitä, miten auki olen - jos jotain myllertää pinnan alla ja pakottaa huomion puoleensa, tämä putoaa unien kanssa heti ensiksi pois; ja ihan järkevää, että putoaakin - jos jotain on käsiteltävä, se on käsiteltävä). Tämä kevät on ollut hurja, koska opetusharjoittelun aikana olin niin säpissä verrattuna tähän, mitä koen itsekseni tekstin kanssa jutustellessani. Molemmat tilat virittivät uteliaisuutta ja iloa, mutta vasta nyt unet palasivat ja huomaan suhtautuvani joustavammin käytännön ehdotuksiin. (Sillä on aikalailla tekemistä senkin kanssa, että kalenterissa on merkinnättömiä päiviä.)
Silti pidin myös opetusharjoittelusta ja voisin kuvitella opettavani. Tunnen itseni varsin etuoikeutetuksi, että lopulta pääsin pedagogisiin sisään ja sain vielä niin mukavat harjoittelupaikat. Olen ihmetyksellä katsellut, miten muutama ihminen nurisee naamastossa pedagogisista opinnoista ja pitää niitä täytenä paskana. Enpä tiedä. Olen opiskellut kohta neljännen tutkintoni ja minulle silti siinä tuli paljon uutta ja tarpeellista hihankäänteeseen piilotettavaksi. Ehkä me ihmiset vain poimimme eri asioita, koemme tarvitsevamme eri tavalla uusia näkökulmia?
Olisi mukavaa kuulla, millaisia oman hyvinvoinnin mittatikkuja muilla on.
Tekstit
2 kommenttia:
Tuo on hyvä lista, asian ytimessä. Oma listani, jota olen lähtenyt hahmottelemaan, haahuilee kauempana. Olen listannut asioita, jotka aiheuttavat minulle ristiriitaa ja stressiä, mutta niissähän oikeasti kipu on asioiden rajapinnassa itseeni, miten minä suhtaudun, ja suhtaudunko liikaa.
Reagoin stressiin iholla, se on yksi mittari, ja uni myös, mutta siinäkin olen ollut kauempana, nukahtamisvaikeuksissa.
Tunnistan kyllä itsekin varsin hyvin ihon ja unen mittareina. Jos asiat sakkaavat, iho on usein ensimmäinen reagoija. Epämääräisiä näppyjä, kutinoita, kuivia läiskiä. Nukahtamisvaikeudetkin ovat varsin tuttuja. Jos on tilanne, jossa ei järjesty mahdollisuutta kuunnella kehoa nukkumisajankohtaan liittyen, ainakin mulla se karkaa helposti univaikeuksiksi. Kierrokset nousevat iltavalvoessa niin koville, että sitten on vaikeaa nukahtaa enää ollenkaan. Se on toisinaan aika hankalaa, kun elää kuplassa, jossa suurin osa ystävistä on ns. luovia ajatustyöläisiä, jotka tapaavat toisiaan iltaisin ja usein heräävät mieluusti vasta puolenpäivän aikaan, kun taas oma sisäinen kello herättää auringon kanssa ja alkaa väsyttää ennen iltakymmentä.
Lähetä kommentti