Sellainen asia minua välillä ihmetyttää, että ihmiset arkailevat ottaa vastaan ilmaiseksi saamaansa. Paitaa, kirjaa, tiesmitä.
Omituisinta tämä on töissä. Takahuoneessa minulla on paketillinen teetä ja mateeta pussiversiona (täällä ei ole kunnon teesihtiä, pitäisi varmaan ostaa ja tuoda, sellainen tarpeeksi syvä kaveri). Yhdestä pussista, kuten tiedämme, tulee kaksi kuppia. Kutsun tätä kaverikuppimetodiksi. Koska olen huolestunut maailman tilasta, jätevuorista ja sensellaisesta, tahdon, että toiselta puolen maapalloa rahdattu nautintoaine käytetään sitä kunnioittaen, ei vain sinnepäin husaisten. Pussin heittäminen roskiin puoliksi käytettynä tuntuu paskalta. Siksi kotonani on mahtavan suuret kupit: kaksi teetä yhdessä kupissa. Mutta töissä kuppi on normaalikokoinen -
Niinpä kun menen takahuoneeseen tekemään teetä kysyn aina kollegalta, ottaako tämä teetä. (Paitsi P:ltä, joka on addiktoitunut tyrmistyksekseni automaattikahviin ja ruskeisiin kertakäyttöpikareihin.) Joitain kollegoja tarjous hiertää. He kokevat, että jäävät jotakin auki. Muutamille olen selittänytkin jo, etteivät he ole mitään velkaa - se pussinpuolikas menisi normaalisti roskikseen. Että tavallaan tee on melkein kuin dyykattua. Mutta että me jaamme teen, kaverikupit, että se on mukava tapa olla kollegat.
Joskus luulen, että minua pidetään täällä vähän höyrypäänä. Ei niin paljon kuin edellisissä työpaikoissa, mutta hieman kuitenkin. Olen tottunut niin toisenlaiseen meininkiin - sellaiseen, jossa anteliaisuus ei ole mitenkään taktikointia. Äitiin. Siihen, että jos on oltu hotellissa viikko, ostetaan respaan valtava kukka-asetelma ja siivoojalle rasiallinen konvehteja. Että tipataan kahvilassa, Suomessakin. Äitiin verrattuna olen aika pihi. Se johtuu tosin yksinomaan rahatilanteestani. Olen kyllä tuonut tänne tuoksupelargonin pistokkaitakin, ja valtavan peikonlehden Tallinnasta ostettuine ruukkuineen. Tuntui, että se voisi viihtyä paremmin täällä. Ja viihtyykin.
Tuntuisi omalaatuiselta heittää se teepussillisen toinen puoli roskiin, kun sitä voi koettaa tarjotakin. Ehkä tämä on sosiaalista kiusaamista jonkun mielestä. (Blogit ovat kehittäneet minua huomaavaisempaan suuntaan - ennen blogien lukemista ei tullut mieleenikään, että saattaa olla ihmisiä, jotka kokevat ystävällisyydenosoitukset kiusaamisena. Nykyään saatan vetäytyä omin avuin tilanteista, jos alkaa näyttää siltä, että ystävällisyyteni koetaan ahdistavana.) Mutta kuinka tämä olisi sosiaalista kiusaamista, kun en odota mitään vastalahjaa, hitto soikoon, ja sanonkin sen. Minun luokseni tulee muutenkin jatkuvasti ihmisiä, jotka tuovat sitä sun tätä ja vaativat ottamaan tuomisen vastaan. (Ei se ole minusta kiusallista, vähän hassua ja sydäntälämmittävää vain.)
On syitä, miksi minusta ei olisi johtaviin tehtäviin. Jos minun annettaisiin, askartelisin varmasti kaikille asiakkaille sievät pienet kulkuskoristeiset töppöset ja laittaisin kaiuttimiin Bachia. Bach tekee hyvää päälle sormenpäihin saakka. Jakaisin asiakkaille pienet laput, pojille siniset ja tytöille punaiset, kuuluttaisin: "Rusettitanssiaiset alkavat!" Tekisin keskelle kirjastoa vesijuoksualtaan. (Olin tänään vesijuoksemassa puolitoista tuntia Yrjönkadun uimahallissa uusissa vesimelonikuvioisissa bikineissäni. Vähänkö näytän hassulta niissä!) Tanssiin kuuluisi dippi altaaseen. Valoaukon täyttäisin viidakolla. Se tarkoittaisi, että kassakone olisi suunnilleen keskellä viidakkoa, miten virkistävää.
Osa asiakkaista ei pitäisi uudistuksista. Heistä kirjastossa on jo nyt liian meluisa ja rento meininki. Mutta hei - tänään on CAUSAL FRIDAY, kuten kerran yhteen sähköpostikirjeeseen laitoin. Piti kirjoittaa casual, tietysti. Joillain työpaikoilla se tarkoittaa shampanjatarjoilua ja pullakahvia. Meillä ainoastaan hivenen hiljaisempaa iltaa ja eteisestä kantautuvaa kikatusta ja sit mennään sinne -suunnitelmille. Causal friday... pienet oppineet sanaleikki-ilot.
Istun tuolissani vesijuoksun tyhjentämänä. Suru on poissa, silmät vain aavistuksen verran turvoksissa. Kamera on taas käytössäni. Kissa tuo sen kauneushoitolaan, jossa makaan alusvaatteisillani vilteissä ja nousen niiden keskeltä huulikiillosta tahmeana. Hän on jotenkin hermostunut eikä osaa hymyillä lempeästi, kuten entisille tyttöystäville kuuluisi, lempeästi ja surumielisesti. (Tietenkään hän ei ole lempeä ja surumielinen, hänhän on oksitosiinihumalassa.) Sen sijaan hän räpättää kovaan ääneen ja naureskelee erästä yhteistä tuttua ilkeään sävyyn. En pidä siitä, menen vakavaksi ja asialliseksi. Tajuan äkisi häpeäväni entistäni tuossa äidin pyhätössä. Täällä ei olla negatiivinen, filosofimies. Alakerrasta kuuluu saksien ropse ja sampoontuoksuisen veden pyörteily lavuaariin. Katson Kissaa tarkasti, koetan muistaa, hymyileekö hän ikinä lempeästi ja surumielisesti. Saan tuliaisiksi kahta erilaista teetä ja baobab-puun siemeniä.
En tajua kiittää enkä sanoa, ettei olisi tarvinnut. No, ehdin toki huomennakin - huomenna on lauantai, huomenna on juhlat. Teen illalla vielä juhliin hummusta, hyräilen pikku keittiössäni Lohi jaloissa kyöhnäten. Mitä mieltä olet, pitäisikö minun pukeutua juhliin housuihin vai hameeseen? Housuissa on parempi tanssia, hameessa olen enemmän keijukaisen näköinen.
Itse olen kallistumassa enemmän housujen puoleen koska olen parempi tanssimaan kuin tököttämään. Vaikka tietenkin housut paljastavat rimpsuhametta paremmin, että takapuoleni ei ole järemmin naisellinen. Odotan jännityksellä, jatkuuko Timon kanssa alkanut kiinnostava "Onko viettien tapauksessa IS OUGHT?" -keskustelu. Todennäköisesti ei. Se on morbidi aihe ollakseen filosofiaa, ja jos joku aikoo vaikuttaa juhlissa edustavalta, hän ei varmastikaan sotkeudu tuohon liemeen.
Minun kaikki mahdollisuuteni vaikuttaa edustavalta ovat tietenkin menneet aikapäiviä sitten. Tanssinpa tai avasinpa suuni, vaikutelma on sama: tämä ihminen on kausaaliperjantaita koko viikon ja jakaa varvassandaalinsa vastaantulijoille. (Annoin tänään juopporetkulle kahden euron kolikon. Onhan sentään perjantai.) Istun kirjastossa ja mietin, kuinka suuriksi paloiksi tofun leikkelisin ja kuinka nostelisin hiukset kampaukseksi.
Koetan myös muistaa, olenko kutsunut jonkun tytöistä etkoille luokseni, mutten muista.
すべり台
1 päivä sitten
4 kommenttia:
Luin otsikon ensin ihan sujuvasti sen oletuksenmukaisemman muodon mukaan. Palasin siihen vasta kun huomautit merkityksen muuttumisesta. Näin se meidän helppolukijoiden koodauksen ja dekoodauksen prosessi etenee, automaattisesti ja sanoisinko kasuaalisesti.
Kausaalinen perjantai on kyllä käyttökelpoinen ilmaus; aika kausaalisesti taitaa monen täälläkin seikkailevan perjantai sujua.
Marimba, olisit nyt voinut sanoa sentään, hame vai housut.
Miksi housuissa on parempi tanssia? Millainen se hame olisi? Jos minä tulen, niin laitan varmaan ihan tavalliset farkut. ;) Minusta ne ovat hyvät tanssimiseen tai sitten sellainen pitkä, väljä hame. Minihame taas saattaa olla tanssiessa hieman paljastava, ehkä.
Hmmjoo. Housuissa liikeradat ovat vapaammat. Ja jos on lantiohousut ja napapaita, siitä saa hauskan efektin. Hame on mini - tietysti, mä ja bileet - ja mustaa pitsiä ja semmoinen alushametyylinen. Se pitää kyl vetää miltei korviin että voi tanssia cancania jne. mutta ehkä hyväkin niin. Joka tapauksessa hameen alle mun on aina laitettava mikrosortsit koska en kuitenkaan osaa olla tanssimatta cancania tai makaamatta lattialla jalat kattoa kohti :D
Hameessa on normaalivyötärö mikä on vähän huolestuttavaa koska minulla ei ole erityisemmin vyötäröä. Lantiofarkuissa etupuoli toimisi paremmin, hameessa kai takapuoli.
OSAAPA OLLA VAIKEAA kun on tottunut siihen, että kysyy mieheltä, ja se sanoo aina sen lyhimmän hameen... toisaalta nythän voisi heittäytyä emansipatorikseksi lantiofarkuissa, ah ah.
No niin, lisää kommentteja kehiin.
TOTTA KAI sinä Hurina tulet... hemmetti... olen muuten täysin addiktoitunut siihen Sabrinan Boys Boys Boys -videoon. Tuothan sinne tullessasi sellaista musaa, siihen voisi olla ihan jipot tanssia!
Lähetä kommentti