Katse kesään

Vuodenkierto etenee. En ole ehkä muistanut tänne sitä kirjoittaa, mutta muutimme tosiaan pois Helsingistä, isona syynä korona ja ihmisten holtittomuus taudin kanssa, oletus, että tämä saattaa kestää vielä vuosia, ehkä jopa loppuelämän ajan jossain muodossaan, ja toisena syynä jo pidempään jatkunut halu asua maalla. (Alle kolmikymppisenä yritin sitä kovemmin, sitten jotenkin lamaannuin ja koetin sopeutua kaupunkiin seuraavat viitisentoista vuotta. Mutta kun tilaisuus tarjoutui ja pandemia vähän tuuppasi vauhtia -  a vot!) En tiedä, pitäisikö kukaan muu kuin helsinkiläinen tätä "maaseutuna". Mutta valitsimme talon kahdella kriteerillä - sen piti olla aivan asutuksen rajalla, metsien ja peltojen ääressä, mutta kuitenkin joukkoliikenteellä kuljettavissa, ja sitten energiatehokas. Saimme talon energialuokkaa B. Se on aika hämmentävää. Saimme myös lähimetsät valtavine kuusineen, sammalikkoineen, suppilovahveroineen, ja pellot. Pellot, joista en vielä tiedä, mitä niillä viljellään kesäisin, koska tosiaan, näimme talon vasta kun pellot oli jo syyskynnetty. Mutta siis - takapihaltamme alkaa metsä, ja sen takana on ihan vaan maaseutua.

Meillä on nyt paitsi talo chilihuoneineen (kattoikkuna!) myös isohko piha. Siinä kasvaa iso hapankirsikka, kolme omenaa ja kaksi päärynää sekä yksi rypäle ja epämääräisiä marjapensaita. Koska edellinen asukas ei ole ollut pihaihmisiä, en tiedä lajikkeista mitään. Mutta sen tiedän, että pihan pohja on savea. Ja että tiedän, kiitos palstaviljelyn, miten savimaasta tehdään mustaa multaa. Toisin sanoin: minulla on projekti. Semmoinen parinkymmenen vuoden projekti. Se mittakaava tuntuukin oikein mukavalta!

Onneksi viime kesä osoitti, että käteni kestää kuin kestääkin viljelemistä. 

Nyt ei ole kiire mihinkään, paitsi ehkä kesään. 

Olin tilannut jo aiemmin siemeniä, ja ajattelin, että näillä nyt mennään. Sitten kävi ilmi, että vanha blogituttu on samassa tilanteessa - muuttamassa maalle ja kasvihulluuden viemä. No, mehän nyt sitten vaihtelemme siemeniä. Äkkiä tomaattien määrä on vähintään tuplaantunut ja kaikkea eksoottista on tulossa. (Kapris!) Ja ensimmäiset kylvöchilit ovat jo sirkkalehdillä vesiviljelyjärjestelmässä. Viime kesän chileistä iso osa kuoli syksyllä tai muutossa, mutta moni on myös talvehtimassa kattoikkunan alla aivan tyytyväisen oloisena. Toisvuotiset - jos he selviävät kesään - tekevät yleensä isomman sadon. Ja viime kesän kuivattua chiliäkin on vielä vaikka millä mitalla! Viime kesänä minulla oli pellolla kymmenkunta tomaattia ja pihassa kaksitoista. Söimme niitä omia tomaatteja aina marraskuun puoliväliin saakka joutumatta turvautumaan kaupan tomaatteihin enää heinäkuun lopun jälkeen. Omavaraisuutta se on pienikin omavaraisuus! Ja edelleen, pakkasessa on useita rasioita tulista salsaa, jota keitin paahdetuista tomatilloista, chileistä ja korianterista. Rasia kerrallaan voi syödä kesää ja muistoja siitä meksikolaisesta ravintolasta, jonka buffetissa söin usein Lontoossa au pairina ollessa, ja joka sittemmin poltettiin niin että ystävä, joka oli menossa sinne syömään, kohtasi vain hiiltyneen luolan. Silloin en osannut vielä haaveillakaan, että jokin päivä viljelen itse salsan ainekset. 

Synkeys väistyy vähitellen, ehkä. Pandemiassa on vaikeaa olla ajattelematta niitä, joilla on vaikeaa ja hätä. Itse olen voinut paremmin kuin ilman pandemiaa, varmasti ihan johtuen siitä, että töitä on voinut tehdä etänä ja olen asunut syrjemmässä jo edellisessäkin kodissa. (Tämä on jo aivan paratiisimaista, ja silti junapysäkille kävelee alle puoli tuntia, pyörällä toki vielä nopeammin.) Ja marraskuussa ja joulukuussa nyt vaan on marraskuu ja joulukuu. Tässä kohdin vuotta on kyllä aika hämmentävää muuttaa. Talossa hämmästelen, miten vähän valoa täällä on. No, kaikkialla on nyt vähän valoa. Pitää jaksaa odottaa kevättä!

Pihalla on kiva työnnellä kolalla lunta ja miettiä, minkähänlaiseksi se muovautuu. Vompsu ennusti, että parin vuoden päästä ei ole enää neliösenttiäkään nurmikkoa, jota pitäisi leikata. Näin saattaa käydä. En ole ruohoaavikkoihmisiä. Haaveilen magnoliasta, rusokirsikasta, makeapihlajasta, saskatoonista... tryffeliympätystä tammesta... pari marjasinikuusamaa muutimmekin mukaan, kaivoimme ne Malminkartanon peltopalstasta ylös ja lastasimme muuttoautoon. Meillä oli kolme muuttokuormaa, josta ensimmäinen, pakettiautollinen, oli pelkkiä kasveja ja kasvatusasioita. 

On vaikeaa uskoa, että on vasta tammikuu. Vielä monta kuukautta lunta. Ja taimia, ei vain lunta. Ja lasikuisti, jonka logiikkaa pitää opetella. Se tuntuu kylmyvän enemmän kuin lasitettu parveke kerrostalon kyljessä. Mutta jossain vaiheessa tulee kevätaurinko (ja suunnittelen pöhistimen asentamista). Tulossa on kolmen erilaisen melonin siemeniä - kahta ystävältä, yhdet tilasin itse. Ehkä kuistille pääsee kolme meloniruukkua, ja terassille vielä lisää? 

Ensi kesänä pitää rakentaa salaojat talon ympärille, katsastaa kasvihuoneen paikka, ehkä tehdä sen pohjatyötkin. Ehkä salaojittaa myös polunpohja. Rakentaa isot kompostit. Tilata biohiiltä, hampputilpettä, betaviiniköynnöstä, Madame Plantier. (Olen aina haaveillut Madame Plantier -ruususta. Nyt voin toteuttaa viimein haaveeni.) 

Ihanaa, että pimein on selätetty ja edetään kesää kohti. Se tarkoittaa, että olemiselle on uusia kiinnekohtia. Paitsi työ ja pandemia, on animistinen kasvimaailma. Se ilahduttaa minua edelleen kaikista eniten. Edelleen minun on vaikeaa ymmärtää ihmisiä ja välillä eläimiäkin. Mutta kasvit. Niiden kanssa tunnen eläväni, voivani hyvin, liikuttuvani. Ties mihin elämä vielä kuljettaa.