Nastaa ja kivikovaa kumia, kurahousuissa ja niskajuntturassa pikkujouluun

Vompsu rikkoi pyörästäni vaihteet rikottuaan ensin ne omastaan ja lainattuaan pyörääni työmatkoihinsa. No: mustalla pilvellä on tosiaan hopeareunuksensa. Vomp nimittäin raahasi pyörän korjattavaksi kantakaupungin toiselle puolelle, kehutulle tyypille. Pyörä tuli takaisin rasvattuna ja uusin osin. Remontti maksoi, mutta saahan se maksaakin, kun jälki on mitä mainiointa. Tuntuu uskomattomalta, miten kevyttä polkeminen on. Ilmeisimmin ketjut ja ratas olivat jo varsin kuluneet. Ja renkaiden pumppaaminen on jäänyt edelleen itselleni mysteeriksi ahkerasta harjoittelusta huolimatta. Saan kyllä niihin ilmaa sisään jonkin verran, muttei niistä koskaan tule tuolla lailla kovia kuin pyörän huollosta palatessa, niin että jos pyörän vaikkapa taluttaa kiveykseltä alas, se vähän pompahtaa kumin kimmoisuudesta laskeutuessaan.

Nastatkin ovat nyt taas renkaissa, joten liukas talvi saa tulla. Pyöräilyä ei pysäytä mikään.

Koska pyörä tuli juuri ja himoitsin päästä sen selkään, lähdin tänään töihin reippaillen. Myrsky mikä myrsky, ei se kura-asua sulata. Juoksentelin pimeässä lauantaiaamussa eestaas kotia ja etsin sopivia vaatteita illan pikkujouluun. Lopulta päädyin sievään merinokerrastoon ja pieneen, vanhaan kotelomekkoon. (Rakkain hameeni on kadonnut. Liekö varastettu pyykkinarulta. En ainakaan löytänyt sitä mistään kaapista tai pyykkisammiosta.) Kun villakerrasto on puna-pinkkiraidallinen leggingsejä myöten ja mekko musta, yhdistelmä sopii mainiosti pikkujouluun. Ja menee nätisti kurapuvun alle. Kunhan ei vain helma rypistyisi... aikomuksenani on nimittäin pysäköidä pyörä hienon ravintolan viereen, lukita se, pyrähtää kura-asussa tuulikaappiin ja stripata siinä sateenkestävä kuorikerros pois. Kirjaston kattolorinasta päätellen ulkona sataa raisuina kuuroina. Turha siis meikata muuten kuin vedenkestävän ripsarin osalta. Muutenkin kampaamon pikkujoulut lienevät tyyliltään sellaiset, että vaikutan meikittömältä, vaikka olisin mielestäni mitä hurjimmassa sotamaalauksessa. Ja koska näin, melkein ilman, tuntuu joka tapauksessa mukavimmalta, mitäpä sitä maalaamaan.

Ja muutenkin, miten se nyt sopisi yhteen raidallisen kerraston kanssa? Mekon pituus huolestuttaa vähäsen sikäli, että pelkään sen alta pilkottavan aina istuessa siniset päällivillakalsongit, jotka ovat bokseripituiset. No, ehkei se mitään. Ehkä se sopii muutenkin asun tyyliin, joka ei ole glitteriä nähnytkään.

En tiedä, olenko tulossa flunssaan vai ovatko kivistykseni kaikki seurausta eilisestä liikuntatuokiosta. Menin nimittäin spontaanisti huolettomat hartiat -nimiselle tunnille, vaikka hartiani olivat jo huolettomat. Tunnin jälkeen ne eivät enää olleet. Jotenkin onnistuin jäkittämään lavankohottajalihakset ennennäkemättömään kiristykseen ja särkyyn juuri sen puolituntisen aikana, jonka kuvittelin uhranneeni niiden rentouttamiselle. Niskahartiasärkyä minulla on kerran hieromisen aloitettuani ollut niin harvoin ja niin lievänä, etten oikein nyt osaa sanoa, mikä osa olostani on mahdollista alkavaa flunssaa ja mikä lihasjäykkyyttä. Söin joka tapauksessa särkylääkkeen, etten kirkaisisi aina päätä oikealle kääntäessäni. Koko oikeaa lapaa ympäröivä lihaksisto berserkkaa, minkä ehtii. Kurkkuni tuntuu aralta, mutta kouluikäisenä kävin monta kertaa lääkärissä korva- ja kurkkukivuista, jotka johtuivat lääkärin mukaan vain nhs-seudun jumeista. (Joita ei sitten tietysti tutkittu tai hoidettu yhtään mitenkään. Kärsi, niin kruunusi kirkastuu...) Eli kaikki voi olla lihasperäistä. No, onneksi lihakset eivät loputtomiin jumita. Pitää vain odotella ja kuulostella. (En uskalla huomenna vesijuoksemaan, koska jos kyseessä onkin flunssa, olen pulassa. Tänään on vasta toinen pikkujouluputken päivä. On jaksettava vielä paljon! Ja synttärit ovat viikon päästä.) Ja sillävälin, kun lepäilen ja kuulostelen, ehdin ehkä viimeistellä toisen sukan. Sitten niitä olisi parillinen lukumäärä.

(Niskahartiajuntturaanhan se kutominen auttaakin.)

Tuntuu hupsulta, miten masentuneita ihmiset ovat säästä ja pimeästä. Jotenkin olen nyt niiden yläpuolella korvavalokuulokkeineni. Ja tuntuu mahtavalta puskea kura-asussa pyörällä vaakavihman läpi. Paljon enemmän sisätilat minua nyppivät.