Pääsykokeen jälkeisenä aamuna herääminen osoittautuu monimutkaiseksi. Yleensä särähdän hereille kerralla, täytyn vipinästä ja ryhdyn toimeen. Tänään: avaan silmät, painan ne kiinni, käperryn syvemmälle peittoon, toistan tämän kymmeniä kertoja, syön välillä soijajugurttia kaakaorouhepalasilla ja jatkan epämääräistä torkahtelua. Nytkin kun olen noussut, tuntuu kuin järkeni edelleen makoilisi pahnoilla. Päässä liikkuu pelkkiä haukotuksia.

Keho on pysähtynyt. Se taitaa tuijottaa edelleen maanantaiaamua. En osaa lainkaan arvioida, olisiko parempi ennen iltatöitä vain nukkua vai luutisiko vesijuoksu tarmoa herpaannuksen tilalle.