torstai 14. huhtikuuta 2005

Kiireisyydestä

Olen paiskinut kaksi päivää töitä sellaista tahtia, että päähän sattuu. Sormet tykyttävät verenpaineesta eikä minulla ole ajatuksia mistään. Ei edes niistä asioista, joiden takia olen juossut, oikolukenut, suunnitellut, tarkastanut, lähettänyt sähköpostia, tehnyt tukkimiehen päiväkirjan vihkon sivulle.

Kesken kaiken pitää mennä Kiasmaan Pikseliähkyyn. Meidän flash-animaatiomme pyörii siellä tämän viikonlopun ajan, käykääpä katsomassa! Se sama juttu siis, mihin aiemmin koetin teitä patistella ideoitanne jättämään. Animaatio on hieno. Tai siis ainakin minusta ja väsyneestä päästäni. Ehkäpä laitamme sen myöhemmin Dodon sivulle, josta sen voi halutessaan imuroida... saa nyt nähdä. Se on liian raskas pyörimään netissä sellaisenaan. Ääni ja kuva tökkisivät.

Jos nyt mitään olen ymmärtänyt.

Myös H ja K ovat väsyneitä Pikselin avajaisissa. Kun meiltä kysytään, mistä saimme idean teokseen, emme sano mitään. Tai siis, pompottelemme puheenvuoroa yhdeltä toiselle kökköenkuksi. Aluksi en muista, mistä se lähti, ja kun muistan, en voi sanoa sitä ääneen - meitä pyydettiin. Ei se ollut meidän ideamme. Ne pyysivät, että voisimme tehdä jotain. Sitten me vaan käärimme hihat ja teimme animaation. Kuulostaa harvinaisen aivokääpiömäiseltä.

Mutta presentaatiotilaisuus on kiva. Etenkin veivattava pieni soitin diginä valloittaa sydämen. Mikä tämän nimi suomeksi on? Ei kai soittorasia? Soittorasioissahan koneisto on piilossa ja esillä pyörii jokin hellyyttävä hahmo. Köyhän opiskelijan soittorasia?



Koska olen repäisty keskeltä hommia, olen salissa vain puoliksi. Vaikka toinen puoli ei olekaan siellä missä pitäisi myös olla, eli keramiikkatunnilla. Mietin kuumeisesti, meneekö koko kevään työ nyt tärviölle aikataulutuskriisini takia. Päätän syöksyä ensi torstaina paikan päälle Taidekeskukseen, pelastaa työni. Reliefin taustaa on vielä kaiverrettava lisää, ettei koko roska räjähdä poltossa. Rakusaven kestävyydelläkin on rajansa. Vaikka kieltämättä olen nähnyt täysin umpisavisen Kekkosen päätä esittävän veistoksen selviävän vielä rakupoltostakin ehjänä. Ehkä Kekkosen pään muoto on samalla tavalla harvinaisen kestävä kuin mehiläiskennon kuusikulmio?

M tuo illalla, tullessaan suunnittelemaan päätoimittamani lehden taittoa, hakupaperit kaupunkitutkimuksen maisteriohjelmaan. Lueskelen paperit läpi, mutta totean, etten saa edes niin hyviä pisteitä, että minut kutsuttaisiin haastatteluun. Humanistin pohjakoulutus ei kelpaa. Eikä sosiaalipsykologia - eivät näy laskevan sitä sosiaalitieteeksi lainkaan. Mitä se sitten on ellei sosiaalitiedettä? Leikkiä ihmissuhteilla?

Tänään näytän kysyvän ainoastaan tyhmiä kysymyksiä. Kiireisyydestä se johtuu. Unelmoin, että huomenna on aikaa koulia chilintaimet omiin ruukkuihinsa.

Jaa-a. Tästä ei tullut lastua eikä halkoa eikä tikkuista kaksnelosta. Tästä tuli piikki kantapäässä.
Tai ehkä lastulevyä. Sellainen on koko päivä, kun on tarpeeksi juttuja, jotka olisi pitänyt hoitaa jo viikko sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti