tiistai 22. marraskuuta 2022

Lihasvoimalla lumen ja pimeän halki

Joulukalenterissani on vielä seitsemän junalle ja takas pyöräilyä, kaksi hierontaan ja takas pyöräilyä sekä kolme kertaa koulutukseen ja takas pyöräilyä. Ylimääräisiä huviliikkumisia pyörällä (tai millään muullakaan vempeleellä; jaloitteluja koiran kanssa ei lasketa) en ole ajatellut tehdä nyt kun lumi tuli. Onneksi suurin osa tunneistani on kotoa käsin zoomilla. Lumen aikana siitä on todella helppoa olla kiitollinen, vielä kiitollisempi kuin muuten. (Mutta muutenkin: zoom on pelastanut tämän työnkuvan, on muutakin elämää kuin julkisissa eestaas raahautuminen.)

Lumi tekee kaikesta helvetin paljon raskaampaa mutta ainakin kunto nousee, kun tekee lumikuntosalityöntöjä karjuen ja sitten survoo vielä tuota fillariakin lumessa. Hyvä kun täältä asemalle on ei-lumiaikana semmoinen laalaa, hetken polkaisu, ja nyt sitten hikilinko.

Ja joo, on nastat, valot ja kypärät. Hyvä kun tulee kotiin niin lätimärkänä että on taas vaihdettava vaatteet. Vähän nuo junasiirtymät hermostuttavat, ei ole kiva lilliä hiessään kylmässä junaa odotellen, junassa ja bussissa, mutta kai tähän taas tottuu. Enkä ole edelleenkään löytänyt aluskerrastoa, joka ihan oikeasti siirtäisi sen kosteuden pois iholta, ja sen kosteuden haihtumisen vaiheessa palelee aina, vaikka olisi ensin kuinka kuuma. Ihan hyvät vermeet minulla on (puuvillaa en käytä matskuna kuin kesähelteillä), mutta sitä hikeä vaan on niin valtavasti että paita on pyöräilyn jälkeen kuin uitettu. Pitää illalla eksperimentoida, kuinka keveällä takilla pärjää. Pelkkä tuulikerros merinon päälle? Jos pukisikin varsinaisen takin vasta junassa?

Jotkut asiat ne eivät muutu. 

Tätä se on ollut niin kauan kuin muistan: tulee paikalle jonnekin, opettamaan/luennolle/illallisille/minnelie, muut ovat tukka nätisti ja nätit vaatteet kuivina, itsellä hiukset kosteassa epämääräisessä kypärälysyssä ja paidasta vähintään selus litslätsmärkänä, tanakasti ihmiseltä tuoksuen. 

Mutta ilo, on se sen arvoista, ilo joka syntyy polkemisesta. En pidä polkemisesta sinänsä enkä pyörästä sinänsä, itse asiassa, koska elämässäni on ollut enemmän menemisiä kuin polkemishimoja. Enkä ole vieläkään käynyt vissiin kuin kolmesti huvikseni pyöräretkellä ihan vain menemisen halusta, mutta huomaan, miten hikiliikkuminen pitää minut ilossa ja jotenkinhan ne välimatkat on taitettava. 

Ilo on asia, josta ei mieluiten tinkisi, vaikka nämä kelit aiheuttavatkin hieman mietiskelyä sen suhteen, miten se kerrospukeutuminen olisi fiksuinta tehdä, kun vuoronperään tulee turakka polkeminen, laiturilla kylmässä hytistely, junan ja bussin lämmin istuminen ja vasta liki tunnin kuluttua pukkari, jossa voi vaihtaa vaatteet. Kotimatka on tietysti iisi, koska kotona voi vain vaihtaa pyjamaan.

Tänään on paitsi ensilumipolkemiset, myös kuukautisten alkamispäivä: lisää nesteitä. Koko keho sanoo, että haluaisi levätä. Mutta minkäs teet, viikon kovin opetuspäivä. Hengitys kerrallaan, huomenna jo keveämmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti