Maailma ei ole vielä alkanut mekastustaan. Eikä mieli. Aamuisin se herää hiljaisempana. Yöllä on siivottu. (Ei tosin ulkoisissa huoneissa.)
Niinä päivinä, kun on mahdollista nukkua päiväunet - ja niitäkin välillä on joskaan ei koskaan lukukausien aikana tiistaisin, keskiviikkoisin eikä torstaisin - aamu voi sarastaa myös iltapäivisin tai iltaisin. Ne aamut vasta omituisen pehmeitä ovatkin.
Tänään pitää tehdä monta asiaa, joista osa on kurjia ja osa hyvin innostavia. Kurjaa on esimerkiksi rahojensa karhuaminen puhelimitse entiseltä vuokraisännältä, joka ei ole edelleenkään palauttanut takuusummaa. Tämä on nyt neljäs puhelu asiaan liittyen. Muutimme pois viime marraskuun alussa. Hurjan innostavia ovat esimerkiksi työ iltasella, tykkään opettaa netissä, ja aurinkopaneelien asennuksen valvominen. Tänään ne asennetaan katolle mekaanisesti, sähkömies tulee vasta keskiviikkona, ja sitten paljon poutaa, kiitos. (Vaikka sydän sanookin sadetta sadetta sadetta.)
Tänään on perjantai, tämän viikon viimeinen työpäivä. Sitten muutama päivä aikatauluitta, joskin tehtävineen. On revittävä terassi, koska kohta salaojafirma saapuu ja kaivaa kaiken mudaksi.
Näin mieli virittää kehon päivään. Tiikeri kyyristyy, valmistautuu. Kissa vaan keträä. Miten monta vuotta menikään ilman kissaa. Jospa sitä loppuelämänsä järjestäisi toisin. Ja täällä ehkä pakkokin järjestää, koska ilman biologista tai loukkutorjuntaa hiiret juhlivat lattioilla, eikä minusta ehkä olisi loukuttajaksi. Mieluummin kissa, etenkin kun niitä on niin paljon tässä maailmassa kotia vailla.
Rakastan aamuja vaikka ne ovatkin täynnä hallusinaatioita. Hymyilen edelleen Will Storrin tavalle kutsua menneen, tulevan ja toisaallan asioita tietoisuudessa hallusinaatioiksi. No, sitähän ne ovat. Huuruissa ylös, keräämään märästä puutarhasta päärynöitä ja omenoita puuroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti