Peepee eli havahtuminen johonkin käsittääkseni vahingolliseen

Pitkäperjantaina aamuna särähdän hereille kuuden aikaan. Särähtää on tosiaan mieluisin aamuverbini: ei puhettakaan mistään kiskottelusta, kellimisestä ja unen ja valveen välillä seilaamisesta. Sellaista tapahtuu minulle vain iltaisin. Ja joka tapauksessa olen sairastanut niin pitkään, ja nyt parantumassa, että tietty levottomuus ja kyllästyneisyys makaamiseen luonnehtii mielenmaisemaani.

Herään ajatukseen, tajuamiseen. En ole mielestäni tajunnut tätä valveilla ja kun menen vessaan ja kuuntelen vatsani tyhjentymistä, pyöritän samalla mielessä tätä tajuamista, kääntelen sitä ja tarkastelen sitä kulmat vähän kurtussa, koska unentuomat saattavat olla ihan mitä vaan dadaa. Mutta tämä ei ole dadaa, ei alkuunkaan. Ties mikä sen laukaisi, mutta olen tyytyväinen siitä, että ajatus hakeutui luokseni.

Se kaikki liittyy ajatusten pariin, jotka minulla oli juuri rajamailla, hetki ennen särähtämistä. Sekuntin murto-osan päässä, ehkä. Ensin ajatus: ilman erästä tapahtumaa elämässäni minun olisi paljon helpompaa ajatella itseäni epäonnistuneena ihmisenä. Ja heti siihen liittyen: no joo, mutta mistä tiedän, ettei kyse ollut vain siitä, että pöksyihini koetettiin päästä? Ja sitten, heti perään: mistä helvetistä tämä selitysmalli nyt tähän paukkasi? Ja: miehet eivät joudu ajattelemaan enimmäkseen näin, heille ei sanota näin, tämä ei ole heidän selitysmallinsa.

Itse asiassa se on ollut hyvin vähän minunkaan selitysmallini, muistan vessassa. Mutta sattumoisin minulle on tarjottu tätä selitysmallia muutamaan tapahtumaan liittyen viime aikoina muutamankin naisen taholta. Se haluaa vaan päästä sun pöksyihin. Olen hämmästynyt, ehkä vähän tyrmistynytkin, ja sitten pohtinut asiaa ja argumentoinut heille ääneen, miksi olen asiasta toista mieltä. Ensinnäkin, enemmistö tapaamistani miehistä ei vaikuta kovin innokkaalta pöksyyntymään (tai ehkä pikemminkin pöksyttömyyttymään) kanssani. (Etenkään jos sattuvat tuntemaan minut vähänkään paremmin.) Toiseksi, kommentoitu asia tai minulle suotu tilaisuus ei ole ollut luonteeltaan sellainen, että kukaan järki-ihminen odottaisi siitä tosissaan tai ensisijaisena motiivina mitään seksuaalisia palkintoja. Kolmanneksi, vaikka sellainen motiivi häilyisikin jossain taustalla (enkä ole tällaiselle mitenkään sokea - olen itsekin aika hyvä hullaantumaan kausittain), kyse on myös muusta - harvoin ihmiset niin sokeutuvat jonkun kimmellyksestä, että ovat vain tästä syystä valmiita kanavoimaan tätä tehtäviin, jota tämä ei todennäköisesti osaisi suorittaa. Neljänneksi, mitä tapahtuu, jos tuollainen selitysmalli alkaa oikeasti vuotaa kroonisesti sellaisten limaisten tilanteiden ulkopuolelle, joissa se oikeasti voikin olla täysin relevantti ja jossa sitä on järkevää punnita hetki tai pari? (Ja silti: entä sitten? Eikö silloin, jos mietin jonkun halua pöksyyntyä kanssani, olennaista ole se, onko ajatus vastenmielinen vai ei? Olen kyllä kävellyt välillä tilanteisiin, joissa taka-ajatus on ollut varsin selvänä: joko se ei ole haitannut minua, koska minulla on ollut sama taka-ajatus, tai sitten olen päättänyt, että olkoon vain mahdollisesti toisella tuo taka-ajatus, minullapa on asiaan vastakkainen kanta ja niin kauan kuin toinen ei viitsi eksplikoida tarkasti, mitä tahtoo, voin käyttäytyä ikään kuin en sitä tietäisikään - ja suoraan sanottuna en voi tarkalleen tietääkään, eivät ihmiset ihan niin ennustettavia ola -, reilusti ja toverillisesti, ja ehkä toinen siitä tokenee. Sitten tietysti on kasa tilanteita, joissa en ole tajunnut, että kyse on jostain taka-ajatuksesta: itse asiassa näin käy silloin tällöin. Joskus paljastuminen on onnellinen sattuma, joskus kiusallinen. Mutta hitto vie, ei voi elää väärintulkinnan pelon hallitsemassa maailmassa niin pitkälle, että jättäisi tarttumatta mihin tahansa miesten ehdottamaan, koska siinähän voi olla jotakin takana.)

Olen huolissani etenkin tuosta neloskohdasta. Se, että tuota peepeetä tarjotaan niin nopeasti ja auliisti naiselle selitykseksi jostain yllättävästä mahdollisuudesta, kuvaa kenties, miten keskeisellä sijalla se saattaa olla jonkun toisen naisen tulkintamalleissa. Enkä nyt ajattele, että kyse on sisarkilpailusta, tai miksi sitä nimittäisi: ei, epäily lausutaan kuitenkin ystävien kesken ja sellaiseen sävyyn, että pitäisi olla jonkin tason vainoharhainen ajatellakseen, että toinen koettaa nyt polkaista minut mutiin ja osoittaa minulle paikkani jonakin, jonka objektiivisesti kiinnostavin asia ja myyntivaltti sijaitsee jalkovälissä, ei korvien välissä. Eiköhän vain kyse ole jostakin, jolla hän rasittaa itseään, epäilyksestä, joka on helppo tartuttaa ja joka tartuttuaan saastuttaa ajattelua ja vuotaa siitä saastuttamaan vuorovaikutussuhteitakin.

Inhoan tällaista sukupuoliroolitusta, jossa miehet vain aina ja joka tapauksessa kyttäävät naisten pöksyihin pääsemistä ja naisten tehtäväksi jää epäillä ja vahtia haaroväliään, koska se on heidän tosiomaisuutensa ja tosiarvonsa. Se on rasittavaa molemmille osapuolille (ja etenkin tähän ajatteluun sitoutumattomille siviiliuhreille - nimenomaan rasittavaa, sen omaksuneille vaarallista ja typistävää) ja tekee maailmasta aika paljon paskemman paikan.

Itse asiassa puhuinkin asiasta Faunin kanssa välittömästi ensimmäisen peepee-tulkinnan kuultuani. Onko se hankalaa miehille, kysyin. Tuleeko tuollainen mieleen, jos haluaisi vaikka etupäässä peepee-mielessä pyyteettömästi tarjota jollekulle naiselle jonkin hieman erikoisemman mahdollisuuden? Fauni mietti hetken ja sanoi, että totta kai se on hankalaa ja totta kai sellaista saattaa pelätä. Jättääkö joku sen takia tarjoamatta mahdollisuuksia johonkin, mitä muuten saattaisi tarjota? Ei sellaista ole helppoa arvioida. Toivottavasti ei. Ymmärrän hyvin sen, etteivät miehet halua tuntea itseään etupäässä naisten perässä juoksijoiksi tai tulla esitetyiksi sellaisina. Koska eivät he ole vain sitä! Totta kai sitä pelkää, että joku ehdotus tulee torjutuksi vain sen takia, että toinen kuvittelee itsen haluavan jotain, mikä ei asian kannalta ole lopulta kovin oleellista, sanoo Fauni. Niin niin, sanon. Ja kun kyse on asiasta, jonka esiin nostaminen eksplisiittisesti tuskin ainakaan laukaisee tunnelmaa. (Mieti nyt: Hei, haluaisin tarjota sulle tän mahdollisuuden! - Hmm, kiitos mutta ei kiitos, en ole kiinnostunut. - Tämähän olis ihan just sulle, tää juttu! - Hmm, tuota, ei kiitos, en ole todellakaan kiinnostunut ja pitää tästä jo mennä... - Et kai sä nyt kuvittele, että tähän liittyy jotain, mitä en sano ääneen? - Mitä tuohon voisi vastata? Mitä siihen oikeasti vastaisi? Että joo, kuvittelen mä, niin että mene pois, limasimppu. Tai sitten ritarillisesti että eeeei ei se siitä oo kiinni mutta tuota en halua puhua tästä heihei. Sukenisiko tästä hyvä keskustelu? Ehkä, mutta todennäköisimmin ei.)

Vaaralliseksihan tuo käy, jos olisi itselle helppo mahdollisuus antaa toiselle mahdollisuus johonkin hauskaan ja jännittävään, mutta joutuu laskemaan päässään, tarkoittaako mahdollisuuden tarjoaminen ehkä sitä, että toinen todennäköisesti joka tapauksessa torppaa sen ja sitten saa vielä kiitokseksi ääliön leiman, kun toinen kertoo tapahtuneesta pöyristyneeseen sävyyn kaikille yhteisille tuttaville aasta ööhön. Ja vaikka toinen yltyisikin uskaltamaan tarjoamaan mahdollisuuden, toisen on vielä tosiaan mahdollista vetää siitä herne nenään, tulkita mahdollisuus lähinnä toisen yritykseksi päästä omiin pöksyihin ja kieltäytyä jyrkästi mokomasta.

Se kuulostaa hyvin surulliselta. Kuka hyötyy siitä, että koko sukupuoltenvälisen kommunikaation kenttä on miinoitettu sinne saakka että jonkun kanssa on jo maannut ja voidaan todeta, ettei aiheesta tarvitse skitsota? Eihän nyt voi kuitenkaan olla tavoitteena sekään, että kaikkien kanssa pitäisi maata, jotta voisi ottaa rennosti? KIELTÄYDYN tällaisesta maailmasta ja aion edelleen samota ikään kuin miinoja ei olisikaan. (Eikä niitä minun puoleltani tulla kaivamaan maahan.)

Tarkoitan tätä: Minulle tarjoutui erään henkilön toimesta mahdollisuus johonkin juuri hyvinkin hauskaan ja jännittävään asiaan. Tarjous oli yllättävä - harvoin sellaisia tulee. Mielsin sen kunnioittavaksi ja ystävälliseksi eleeksi, vaikka jo heti tajusin, että moni muu tulkitsisi asian aivan toisin. (Miehet suhtautuvat minuun valtaosin kunnioittavasti ja ystävällisesti, kuten naisetkin.) Varovainen otus kun olen, mietin kuitenkin, että tarjous on vastaanotettava jotenkin sillä tavalla hienovireisesti, että molemmat tietävät, missä mennään. Joten vastasin ystävällisesti ja kirjoitin olettavani kyseen olevan tässä ilmaisesta lounaasta, joita todella on. (Tiedän sen, koska aina välillä tarjoan niitä itsekin. Enkä ole niin pölkkypää, että ajattelisin olevani jotenkin spessu tässä suhteessa.) Toinen myönsi auliisti, että juuri siitä on kyse. Otin tarjouksen vastaan iloisesti. Kommunikoimme vielä hämmennyksenkin auki - kirjoitin hieman hämmentyneeni tarjouksesta, koska se oli niin ilahduttava eikä sellaista satu usein, ja toinen kysyi, mikä siinä hämmensi, ja vastasin, että kai etupäässä omat ajatukseni siitä, miten tällaisessa tilanteessa voisi soveltaa jotain valmiita käyttäytymissääntöjä.

(Eihän niitä ole moniinkaan tilanteisiin, paitsi ehkä yksi: kommunikoi mahdollisimman avoimesti.)

Olin ihan valtavan iloinen tapahtuneesta siihen saakka, että uskouduin siitä läheiselle ystävälle, ikään kuin esimerkkinä siitä, miten ihmeellistä ja hienoa ja yllättävää elämä voi olla. Ja sitten hän sanoi: se vaan haluaa päästä sun pöksyihin. Sanoin vakaasti, etten usko sellaisesta olevan kyse. (Koska en usko sellaisesta olevan kyse.) Ystävä sanoi: heei, mieti nyt vähän. Ja mietinhän minä. Mutten sitä, miten pöksyihini koetetaan päästä (miten satunnaista ja siinä mielessä epäkiinnostavaa), vaan miten vahingollista, ylipäänsä, on ajatella sukupuoltenvälisiä kommunikaatioita lähinnä pöksyynpääsyyn liittyvinä. Ettei vain olisi niin, että osa naisten itsetuntovaikeuksista palautuisi tähän? Tarkoitan tätä tämänaamuista: no, en ainakaan ole aivan epäonnistunut näissä ja näissä pyrkimyksissäni, koska x. Ja pingpongajatus: mutta entä jos x koska pöksyihini haluttiin päästä. (Ja sitten nanosekunnin sisään ärtymyksen kuohahdus: helvetti, tyttö, tuo ajatus koettaa tartuttaa sinut!) Sanooko kukaan loistotarjouksen saaneelle miehelle, että hänen pöksyihinsähän siinä vain koetettiin päästä? Ajattelevatko (epäilevätkö heikkoina hetkinään) miehet saavansa työpaikan seksuaalisen vetovoimansa avulla? (No joo-o, vaikuttaahan se, jonkin verran, mutta en ole nyt kiinnostunut siitä, vaikuttaako se de facto, vaan siitä, attribuoivatko miehet esimerkiksi työmenestystään seksuaaliseen vaikuttavuuteensa? Ja uskaltavatko toiset attribuoida sitä näin heille ääneen?)

Minusta on, kirjoitan auki, paljon vaarallisempaa olettaa, että minusta pidetään ja minua arvostetaan miesten taholta (muutenkin helvetin heteroisa kuvio - aivan kuin LB-ihmisiäkin ei olisi, vai kuuluuko ajatukseen, että naisina he ovat sellaisen jahtaamisen ulkopuolella? miten tässä näkemyksessä ajatellaan lesbosuhteiden solmiutuvan? vai ymmärtyvätkö ne luonnottomiksi juuri sen takia, että kaksi portinvartijaperiaatteella toimivaa olentoa on jotenkin sattumoisin ajautunut yhteen kenenkään pyrkimättä mihinkään? anteeksi kärjistys, tämä oli liian absurdilla tavalla hysteerinen jotta olisin voinut jättää sanallistamatta) lähinnä haaroväliini pääsyn mahdollisuuden takia kuin olettaa, että okei, nyt sitten on ihmisiä, jotka pitävät minua naiivina ja höynäytettävänä ja tosiasiat kieltävänä, kun ajattelen sukupuoltenvälisen kommunikaation perustuvan etupäässä muunlaisille asioille. Totta kai tiedän, että aina tilanteet eivät ole sitä, miltä ne näyttävät tai millaisina ne haluaisi jäsentää. Mietin vain, kumpi on toiminnan ja itseymmärryksen (eikä vain omani, myös muiden toiminnan ja itseymmärryksen) kannalta suotuisampi ajatusvinouma - se, että minusta halutaan aina hyötyä tietyllä tapaa vai että tasa-arvo on mahdollinen ja minusta ollaan kiinnostuneita etupäässä muissa kuin seksuaalisen hyötymisen mielessä.

Jos jotain haluan toivoa, niin tätä: toivottavasti en koskaan kuule sanovani ystävättärelle, että ehkä se vaan haluaa päästä sun pöksyihin. Koska jos niin on, kyllä hän sen itsekin huomaa sitten kun se on aika huomata, eikä se ole (useimmiten) niin vaarallista. Mutta se on taatusti vaarallista, jos hän alkaa jäsentää osaamisiaan epäillen, että monissa tunnustuksissa onkin kyse jostain aivan muusta kuin sellaisista asioista, joihin hän voisi itse perehtyen, päätellen ja asioista selvää ottaen vaikuttaa.