Yritys virittäytyä joulutunnelmiin

Hankin hyasintin. Hyasintti tuntuu välttämättömältä joulutunnelmaa ajatellen. Hankin myös Sonnentorin teejoulukalenterin, koska suklaakalentereissa tapaa olla maitosuklaata. Minun joulukalenterini ensimmäinen luukku avautuu tänään, koska me lähdemme Lissaboniin jo aatonaattona, joka on siis oikeastaan vähän kuin jouluaatto. Tai no jaa. Matkustaminen lentokoneella ei oikein vastaa käsitystäni juhlimisesta. Kunpa lomaa olisi pidemmin, niin voisi mennä junalla. Mutta ei tunnu järkevältä istua viikkoa junassa viikon kohteessa olon ohella. No, joka tapauksessa: en ehkä raahaisi kuitenkaan viimeistä teepussia mukaan, joten voin aloittaa joulukalenterin tänään.

Saavun kotiin ajatellen virittää loputkin jouluvalot nyt kun kerran meidän huushollin odotusaika on alkanut. Mutta eteisessä odottaa kaksi virallista kirjettä: kutsu papa-tutkimukseen ja verohallinnon ohjeet seuraavan vuoden yritysverotuksesta.

Periaatteessa kai kuuluisi ilahtua siitä, että kohdunkaulan syöpää seulotaan Suomessa näinkin tarmokkaasti, mutta kyllä papa-kutsu tuntuu minusta aina joltain kamalalta kosmiselta rangaistukselta. On vaikeaa olla tuntematta itseään hämilliseksi gynekologisessa tutkimuksessa, ja papa-näyte vielä tuntuu niin inhottavalta. Ja siihen liittyy se, miten äiti paheksui, kun kerran erehdyin mainitsemaan, että papa-koe pelottaa. En kuulemma saisi olla hysteerinen koska ei se tunnu miltään. Minusta se kyllä tuntuu hyvin epämiellyttävältä enkä aio hysteerisyystuomioidenkaan uhalla väittää mitään muuta. Papa-kutsussa mainitaan taas, ettei sinne ole hyvä mennä kuukautisten aikaan, ja se synnyttää uusia huolia ja syyllisyyksiä, koska en muista yhtään, milloin kuukautiset ovat viimeksi olleet, ja kun en seuraa rytmiä mitenkään tarkasti, minulla on myös aika hämärä käsitys siitä, millainen kiertoväli minulla tällä erää on. Se voisi olla miltei mitä hyvänsä, koska pahimmillaan se sinkkuhulluudessa on kiritellyt kolmessa ja puolessa viikossa ja pitkässä suhteessa taas lasehtinut jonnekin seitsemän viikon tietymille samassa tahdissa libidon vaivihkaisen näivettymisen kera, ja en oikein ole selvillä, olenko nyt hormonaalisesti kierroksilla vai en. En kai enää niin paljon. Ehkä. Ääh! Kävin papassa viime vuonnakin, aika tarkkaan vuosi sitten, ennen kierukan vaihdattamista. Mutta ehkä on kuitenkin mentävä. Hyrr.

Verohallinnon ohjeista en ymmärrä taaskaan höläsen pöläystä. Mutta ei se mitään. Sitä varten on kirjanpitäjä. Siltikään ajatus verotuksesta ei viritä joulumielelle. Koko systeemi on jotenkin aika pelottava. En koe itseäni ollenkaan tarpeeksi osaavaksi tai vastuulliseksi ja lainsäädännön kieli kuulostaa jotenkin kauhean julmalta kaikkine sanktioineen.

Sitten kaiken huipuksi harmaa kolli on syönyt joulukalenterista isot palat pois ja jollakin ilveellä se on vielä avannut jouluaaton luukunkin! Jotenkin koko joulutunnelma lässähtää tässä vaiheessa, kun huomaan hyasintin pöydälle asettaessani joulukalenterin surkean kohtalon. (No, ehkä pitäisi olla onnellinen siitä, ettei kolli kussut vero-ohjeiden päälle, mutta että maanantai ja kaikkea, en oikein kykene juuri nyt.)

Joulutunnelmaan virittymisen sijaan syönkin lievään ahdistukseeni puolikkaan ruisleivän ja juon ensimmäisen joulukalenteriteen.

Ei se ole oikeastaan yllättävää eikä kauhean ahdistavaakaan, että asiat menevät pieleen. Harvemminhan elämä sujuu, kuten kuvittelisi. Se, mitä tapahtuu, tapahtuu... vastaan myös kirjeeseen, joka sisältää kummallisen kysymyksen ja oletuksen, ja joka saa minut taas mietteliääksi sen suhteen, miten erilaiset ihmiskuvat vaikuttavat eettisiin ratkaisuihin. Paljon, luultavasti. Olisi mukavaa kehittyä tarkemmaksi kuuntelijaksi. Asiat on hankalaa hahmottaa vieraasta viitekehyksestä, vaikka siinä onkin aistivinaan jonkinlaista loogisuutta ja ainakin luottaa siihen, että toisen toiminta ei oikein ole hahmotettavissa järkevästi mistään muusta viitekehyksestä käsin.

Sen sijaan en ehdi ottaa päivätorkkuja enkä tehdä pilatesharjoitteita, joita haluaisin ehtiä tehdä ja joita ajattelin vakaasti tekeväni, koska selkää särkee. Ääh, mikä maanantai. Tästä ei voi viikko kuin parantua... perjantain naamiaisiin on jo sentään löytynyt kahdet kissankorvat ja materiaali kolmeen häntään, joten kiireellisimmät ja tärkeimmät asiat ovat pulkassa! Ja ehkä kohta kun ystävä tulee koputtamaan oveen, haemme jouluvalotkin. Tai sitten ei.


Jottei tästä tulisi ihan surhimista, niin nyt Sukliksen pyynnöstä jotakin hassua ja jouluista: piparkakkueläimet!

Onhan tuohon jouluun sentään vielä aikaakin. Ja matkaa! Kai tässä ehtii virittyä vielä.