Luksus

Ei, nyt ei ole malttia kirjoittaa pitkään eikä merkityksistä. Aurinko polttaa hajalle turhat epäilykset ja väljähtäneen, seisovan limaisuuden.

Eilen pidimme ystävän aloitteesta lähipuistossa vaatteenvaihtopäivät, ja monta Vompsun kirjavaa kauluspaitaa löysi uuden kodin nuorten opiskelijapoikien kotoa, ja muutama omakin paitani löysi uudet pitäjät. Aurinko paistoi, nurtsilla oli leppoisaa istua ja virkata alpakkaista pitsikaulaliinaa. (Tai en tiedä, miksi sitä pitäisi kutsua, keksin mallin päästäni ja sitä on kiva tehdä kun lanka on niin kaunista, tuosta kartasta väriä 7233. Nykyään kun paidat ovat niin avokaulaisia, on tuollaisille kaularäteille kova tilaus...)

Tänään kevätmeno sen kuin jatkuu. Koska hain eilen vinnistä kesävaatteet ja kyöräsin talvivaatteet sinne, on kaappi täynnä kaikkea hauskaa ja jännittävää! Mitä luksusta onkaan pyöräillä uimastadionille punaiset pikkukengät jalassa! Ja juosta vettä avoimen taivaan alla... ihan uskomatonta. Samat naamat pompahtelivat veden päällä kuin edellisinäkin kesinä. Aivan kuin talvi olisi vain paha uni, josta on nyt saanut herätä.

Rusketusraidat alkavat heti piirtyä ihoon.

Ja kesä on tyhjä, vapaa. Ei pahalla tavalla tyhjä, vaan tilava kaikelle ihanalle: puutarhanhoidolle, kävelyille, piknikeille, vesijuoksemiselle pilvien ja auringon alla. Ihmeellistä. Rahani riittävät vapaaseen kesään, olen haaskannut liian monta kesää ajatellen, että minun on pakko silloinkin tehdä töitä, vaikkei olisi ollut. Olen pelännyt... jotakin. En tiedä, mitä, mutta nyt olen saanut siitä tarpeekseni. Tarvitsen kunnollisen kesäloman. Nyt. Ja otan sen. Käännöksestä on vielä jäljellä melkein kolmetuhatta euroa, ja olen jo maksanut siitä verot, ja kun vähennän loppuvuoden eläkkeet ja kirjanpitäjän maksut, jäljelle jää siltikin melkein kaksituhatta. Se riittää kyllä kesävapauteeni, etenkin kun tässä kuussa saan pienen maalauskeikan ja sitten tulevat eurovaalityötkin.

Ihmeellistä, olen vähän hölmistynyt tästä luksuksesta.

Voi myös olla, että muutamme. Menen katsomaan erästä yksiötä tästä läheltä tässä viikon, parin sisään. Jos pidän siitä, voisimme muuttaa kesäkuussa. Siellä olisi oikea hella, jossa on uunikin. Ja ainakin kuvauksen perusteella olen saanut käsityksen, että siellä voisi olla kukille ikkunaa enemmän kuin meillä tässä, ja se on ylin kerros, joten valoa pitäisi riittää myös. Kaipaan leipomista ja muuttaminen tuntuu muutenkin kivalta ajatukselta. Saisi taas puhtia viedä tavaroita kierrätykseen. Voisi luopua yhä enemmästä... paikallaan asuessa tuntuu vähän raskaalta alkaa käydä vinttikaaosta läpi, mutta jos vaihtoehto on kantaa tavarat seuraavaan paikkaan tai kantaa ne Fidaan, ei kierrätysponteentuminen enää tunnu samalla lailla väsyttävältä ja lykättävältä asialta. Ja oikeasti en haluaisi, että meillä on näin paljon tavaraa, pidän tavaraa kirouksena. Koska mitä ihminen lopulta tarvitsee? Kasveja, muutaman kissan, pari rakkainta kirjaa, musiikin, tietokoneen, pöydän, tuolin, pari astiaa. Aikaa ja rakastetun. Palan maata, jota tonkia. Ja ne minulla jo on, mutta niiden lisäksi ikävää kuollutta painoa, jolle toivon muuton myötä voivani antaa kenkää.

Olen tänään niin tyytyväinen ja onnellinen, etten tällä erää keksi muuta kirjoitettavaa.