Reipastuminen ja vastuunotto

Kun Negaatio tuli meille, se oli liian lihava, sen karva oli rasvaista ja takkuista ja se halusi kaiken aikaa ryömiä piiloon. Isossa asunnossa se oli pakoillut ihmiskontakteja eikä sitä oltu ehditty harjaamaan. Vähitellen se on tullut harjatuksi ja nyt pudottanut painoaan ja oppinut, ettei täällä pikku kämpässä ole oikein järkeviä mahdollisuuksia pakoilla - on siis vain antauduttava kontaktiin. Nyt laihduttuaan se on alkanut pitää taas huolta turkistaan eikä sitä tarvitse kaiken aikaa olla ruohnuttamassa karvasta. Se ylettyy taas nuolemaan alaselkänsäkin.

Mikä parasta, se on reipastunut muutenkin. Kuten tavallista, tällaiset tapahtumat kulkevat käsi kädessä ja on vaikeaa sanoa, mikä johtaa mihinkin. Onneksi ei tarvitsekaan. Negaatio on rohkaistunut ottamaan kontaktia sekä meihin ihmisiin, Loheen ja nyt kun koira on täällä, myös siihen. Sen lisäksi se on keksinyt hauskan harrastuksen, rappujuoksun. Se saattaa karjua oven edessä pitkiäkin aikoja, ja kun ovi avataan, se surahtaa portaita ylös aina vintin ovelle saakka. Siellä se käy köllöttämään ja rouva kuningatar on kannettava alas, itse se ei suostu menemään, vaikka sen pään kääntäisi lempeästi oikeaan suuntaan (Lohi osaa tällä tavalla mennä takaisin itse, yleensä hyvällä, ja jos ei muuten, viimeistään kun sähähdän sille - kyllä se tietää, mitä siltä odotetaan, joskus se vain jää vatuloimaan ja minulla saattaa olla kiire toisaalle; se ei erityisemmin pelkää sähinääni mutta ymmärtää, etten nyt jaksa odotella pidempään). Usein Negaatio suhahtaa vintin ovelle ovenraosta uudestaan heti kun se lasketaan maahan. Se haluaa yleensä juosta ylös monta kertaa, kunnes se lötkistyy ja jää enää seuraavalle porrastasanteelle löhöämään.

Kummallista kyllä, Lohi, joka on aiemmin ollut kova poika karkaamaan, on nyt ryhtynyt yllättäen vastuunkantajaksi. Se ei livistäkään Negaation perään, menee vain portaiden luokse katselemaan ja nuuskuttelemaan ilmaa ja kun se näkee Negaatiota tuotavan alas, se tulee mukana sisään äärimmäisen hallitusti ja rauhallisesti. Se myös tarkkailee aktiivisesti Negaation oven raapimista ja ovella karjumista, ja saattaa tulla kurahtamaan minulle ja katsoa sitten Negaatioon päin, ja sitten takaisin, ja puskea jalkaani kuin merkiksi siitä, että hän ei taatusti ole lähdössä mihinkään. On hauskaa tarkkailla, miten niiden roolit kehittyvät tästä eteenpäin.

Huomaan itsekin toimivani välillä samalla lailla kuin Lohi: kun näen, että joku tekee jotakin, saatan yllättäen huomata, etten halua ainakaan tehdä niin, ja pidättäytyä siten käyttäytymisestä jatkossa. Näinä hetkinä minusta tuntuu, etten pääse omaan mekanismiini käsiksi. En saa selville, miksi muodostan tuollaisen reaktion. Mutta huomaan niin käyvän aina silloin tällöin, etenkin jos olen vain leikitellyt jollakin ajatuksella ja sitten näen jonkun toimivan hieman sen tyylisesti ja äkisti havahdun siihen, etten haluaisi tehdä itse niin.

Eläimet eivät sillä lailla tunnu mysteereiltä, koska en ymmärrä oikein omiakaan aivoituksiani.

Joinain hetkinä tuntuu siltä, että on liian vähän käsiä. Kaikki kolme eläintä saattavat kärttää yhtä aikaa silityksiä, ja jokaiselle on äärimmäisen tärkeää saada huomiota. Olen nähnyt kaikki nämä olennot paitsi tällaisina, pontevina ja kontaktia ottavina, myös surullisina, masentuneina ja lannistuneina. En halua niiden menevän siihen tilaan.

Kunpa tulisi kesä, kissoja olisi parempi ulkoiluttaa valjaissa.