maanantai 5. tammikuuta 2009

Ei toimiala yritystä pahenna, vai miten se nyt menikään...

Ensimmäinen posti yritykselleni saapuu. Se on veroviranomaisen rekisteröinti-ilmoitus, jossa lukee, että yritykseni toimiala on aikakauslehtien kustantaminen. Suljen silmäni ja sitten katson paperia uudelleen. Ehei, mielikuvitukseni ei temppuile. Olen ilmoittanut päätoimialaksi versaalikirjaimin KUSTANNUSTOIMITTAMINEN, ja nyt sitten ilmeisesti joku byrokratian ratas on tehnyt tästä ihan selkeästä työvoimahallinnon ammattinetistäkin löytyvään ammattinimikkeeseen (kustannustoimittaja) viittaavasta luonnehdinnasta aika kauaskantoisen, valitettavasti myös pieleen menneen tulkinnan. Kas kun eivät soittaneet tai laittaneet meiliä ja kysyneet, jos eivät tienneet. Tai googlanneet: ainakin minä saan googlaamalla useammasta lähteestä käsityksen siitä, että kustannustoimittaja "suunnittelee ja toteuttaa erilaisia kustannustuotteita, esimerkiksi kirjoja. Tehtävä voi sisältää sekä toimituksellista että visuaalista suunnittelua. Kustannustoimittaja tekee yhteistyötä tekijöiden, teknisen valmistuksen ja markkinoinnin kanssa."

Sen minä kyllä vain sanon, ettei vielä mikään elämässäni ole osoittautunut niin absurdiksi kuin yrityksen perustaminen.

No, ottia katsoa tuota. Ajattelin loppiaisen jälkeen soittaa ja kysellä tämän tulkinnan perään, josko sen nyt saisi vaihdettua. Onhan se näet ikävää, jos minulle aletaan lähetellä joitakin lehtijuttuja "aikakauslehdissäni julkaistaviksi" tai muuta vastaavaa. Mutta ainakaan en aio maksaa päätoimialan vaihtamisesta. Eivätköhän siellä sivutoimialoina ole kuitenkin ne, jotka kirjasin perustamisilmoitukseen: kustannustoimittaminen (jonka tosin erittelin päätoimialaksi, liekö tässäkin kohdassa käännetty lehtien kustantamiseksi), kirjallisuuden kääntäminen, kielenhuolto, oikoluku, lehtijuttujen kirjoittaminen ja näihin liittyvä koulutus. (Tuo viimeinen on hullunkurista ennakointia mutta mistäs sitä koskaan tietää...) Toisaalta voihan tietysti olla, että niistäkin on tehty jokin hiuksianostattava tulkinta. Ehkä minua piankin pyydetään jonnekin simultaanitulkiksi tai joku haluaa oiontaa hampaisiinsa... ;)

Herramunjee tämä elämä on täynnä yllätyksiä!

5 kommenttia:

  1. Hmmm, kyllä minä näen sinut selvästi myös kouluttamassa, joten ihan oikein ennakoitu!:)

    VastaaPoista
  2. Käsittääkseni tuolla verotoimiston tiedossa olevalla toimialalla ei ole kovin suurta merkitystä, vaikka onhan se hyvä olla tiedot oikein.

    Onnea yritykselle, jään odottamaan postausta aiheesta, kun puhelinmyyjät ja luettelomarkkinoijat iskevät :)

    VastaaPoista
  3. Jos kustannustoimittaminen on jotain aivan liian erikoista, niin miten olisi "sisällöntuotannon konsulttipalvelut"? :-)

    VastaaPoista
  4. Itse freelance-toimittajana ja kääntäjänä olen yritysrekisterin ja verottajan mielestä UUTISTOIMISTO.

    VastaaPoista
  5. :D

    Tuo UUTISTOIMISTO on kanssa aika häkellyttävä! Ehkä alat toimittaa KUSTANTAMILLENI AIKAKAUSLEHDILLE matskua... :P

    Juttelin eilen kollegani kanssa. Hän kertoi, että verottajalla on jokin lista, jonka nimikkeiden mukaan toimiala voidaan laittaa, ja että listan ulkopuolisia toimialoja ei verottajan näkökulmasta ole. Jeah. Miksihän verottajalla ei tästä kerrottu, kun siellä kävin? No, erehtyminen on inhimillistä... Ystävä oli valinnut alakseen kirjan kustantamisen, vaikkei ole koskaan kustantanut kirjaa.

    Kustannustoimittamista ei siis alana ole verottajan mielestä olemassa. Huuooh.

    VastaaPoista