Uni jossa tuoksuu saippualta

Nainen on hullu vanhanajannainen, ei leikkaa otsatukkaa ja kuroo hiukset nutturalle. Hän juoksee saadakseen selän kiinni, mutta ei saa. Selkä on verhottu takkiin. Se on paasi, joka jäädyttää hymyn kiinni itseensä. Selkään on jäänyt huulten riekaleet. Naisen suu näyttää punatulta, mutta tietäähän sen, että ei tuo ole huulipunaa.

Nainen on pudonnut polvilleen, konttaa punaiseksi maalatussa eteisessä. Katon maali ei ole vielä kuivunut, siitä läjähtelee pisaroita hiusneuloille ja kämmenselille. Juna lähtee. Eteinen täyttyy kivihiilisavusta. Juna menee seinän läpi, savu hälvenee, lunta sataa sisään. Nainen ei pysy enää nelinkontinkaan, vaan ryömii jäistä lattiaa ulvoen. Ohimennessään hän avaa kaappien ovet.

Kaapit ovat täynnä punaisia samettimekkoja. Hän tarrautuu yhden niistä helmaan, ripustin pettää, nainen painii mekkonsa kanssa samettiin hukkuen, ui mekkoon, se muuttuu siniseksi, on yö, puisto, kesä. Pensaiden luona on miltei mustaa. Nainen viheltää teepannua uskaliaammin, silmät kiehuvat junanperässäjuoksemista.

Hän viittoilee, hiukset on kiedottu ylös, viittoilee ja näyttää yhä mustempia ryteikköjä, kuinka puistoissa voi edes olla sellaisia. Epäröin, en mene. Sorkiksi muuttuneet jalkateräni uppoavat liian syvälle, maa on sateesta pehmeä. En uskalla kääntää naiselle selkääni enkä mennä häntä päin. Seison paikallani jähmeänä, katson ja kuulostelen. Hänen eleensä käyvät vihaisemmiksi, vaativemmiksi.

Puistossa nainen on ollut hiljaa, viheltänyt vain. Mutta nyt hän ulvoo. Hengitys karkaa suusta maitomaisena pitkänä venykkeenä ja kiertyy haloksi kuun ympärille. En saa henkeä. Punainen mekko on kurottu liian tiukalle, koetan avata solmuja, sormet ovat kohmeessa, piti olla kesä mutta on talvi, seison kiskoilla, juna tulee, minut on sidottu kiskoihin kiinni nauhoin, jotka ovat lihaa ja lähtevät säärten sisäpuolelta, varvasastujan peukalonpaikoista. Ehdin ajatella, että kuolen viattomana, hyvää yrittäen. Sitten seison hyräillen ja hyväntuulisena eteisessä, nostan lattian peittäviä punaisia mekkoja henkareille ja kaappiin, yksi kerrallaan. Kun mekot nousevat tangolle siroina ja suoraryhtisinä, huone muuttuu harmaammaksi.

Suljen silmäni kankaan ympärille, puristan sen katseella rypyille, paiskaan seinälle, se jää seinään kiinni, täällä täytyy olla todella likaista. Mekosta on minuun päin selkäpuoli. Helmasta alkaa valua hiljaa pulppuillen saippuoitua kuumaa vettä. Vetoketju liukuu trr-rrr-rrr auki, sen alta näkyy miehen päällystakin selkämys, johon on jäänyt jälkiä lumipalloista ja kiinnijäätyneistä huulista. Kaula-aukosta putkahtaa esiin takaraivo, jota peittää osittain hattu. Hyräilen häiriintymättä, kuvittelen kaiken etukäteen, tiedän, näin kehrätään kysymykset. Hmm-hmmmm.

Vesi nousee, on jo polviin. Vaatteisiin vesi kipuaa nopeammin, trikoot huokuvat lämpöä. Kalat näykkivät balettitossujeni nauhoja.

Hmmm-mmmmm.