torstai 13. lokakuuta 2005

Helmikorvakorullisten huoneissa

Tyrmistys opintolomakkeiden arvomääritelmästä ei ole vielä täysin kadonnut, kun avautuu keskustelu uusien kenkien hankkimisesta Hulluilta Päiviltä. Uskaltaudun suosittelemaan Vikingin kävelykenkiä Hullujen kenkien asemesta - Vikingit kun ovat pohjoismaisia, täkäläisiin talviolosuhteisiin varta vasten suunniteltuja ja taatusti lapsityövoimaa väärinkäyttämättömiä. Eivätkä edes pahan hintaisia laatuunsa nähden. Ihan noin niin kuin vain puheenvuorona keskustelussa "mitä ostitte tai aiotte ostaa Hulluilta Päiviltä".

"En mie silleen välitä siitä, onko niissä lapsityövoimaa", sanoo helmikorvakorullinen. Koetan olla katsomatta, mutta taidan kuitenkin katsoa aika äkäisesti, sillä hänelle tulee kiire lisätä: "Tai siis, on se miusta selkeä arvo, ettei ole käytetty lapsityövoimaa, mutta en mie silleen käytännössä välitä." Olen reuhahtamassa keskusteluun siitä, mitä se arvo sitten hänestä on, tuo selkeästi erottuva mutta käytännöstä täysin erillinen, mutta onneksi toinen nainen tulee väliin: "Ja sitä paitsi, eikö ole parempi, että ne lapset tekevät kenkiä kuin ovat prostitutioituina?"

Kuinka monta kertaa olen kuullut tuon tekosyyn? En jaksa laskea. Sen sanovat asiaa lainkaan pohtimatta äitini, ystävättäreni, työkaverini ja niin edelleen. Joskus sanotaan myös, että itsekin joutui lapsena auttamaan säännöllisesti taloustöissä. Taloustöissä auttaminen on hieman toista kuin kaksitoistatuntiset työpäivät. Itsekin laskin äidin kassaa ala-asteella ja autoin mapittamaan kirjanpitotositteita, ja välillä siivottiin ikkunoita ja vahattiin lattiaa. Erään kartanonpuiston haravoin limsapullollisesta teininä. Se on kaukana hikipajasta, vaikka palkkioiden kanssa on ollut vähän niin ja näin eikä krediittejä näy ceeveessä. Lapset ovat Aasiassa kuten täälläkin olleet vanhempiensa apuna, mutta on aika uusi juttu, että he ovat teollisuuslaitoksissa orjina, joiden käyttö takaa meille halvat hinnat, mukavan elämän ideoiden pyörittelytehtävissä ja kenkiä niin paljon kuin kukkaro tai kenkäkaappi antaa myöten.

Koska opettaja työntyy luokkaan ja sanoo huomenet, en ehdi normaaliin vastasiirtooni - asian hyväksi toki pitää tehdä muutakin kuin ostaa kenkiä; kysymys on monitahoinen. On annettava tukea sekä rahallisesti että vapaaehtoistyönä erilaisille rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän eroa liedentäville hankkeille, tuettava kansalaisaktivisteja noissa maissa, suhtauduttava myönteisesti globaalin syntyvyydensäännöstelyn kulttuurispesifiin markkinointiin, kampanjoitava vaihtotalouden, paikallismaatalouden ja maatiaislajikkeiden puolesta etelän rahavetoista tehomaataloutta vastaan jottei kylärakenne hajoa, koetettava saada poliittista painetta aikaan sellaisia valtioita kohtaan jotka eivät salli kansalaisten aktiivisuutta, oltava valmis lahjoittamaan rahaa tyttöjen koulutukseen kehitysmaissa ja niin edelleen.

Mutta voi myös ostaa lapsityövoimaa käyttämättömät kengät, jos ei aika tai viitseliäisyys tai sydämen hyvyys riitä noihin toisiin. Se on helppo valinta esimerkiksi juuri Viking-kenkien kohdalla. Ne ovat ominaisuuksiltaan taatusti paremmat kuin Hullujen päivien kengät. Omani sain itse asiassa Hullujen Päivien hintaa edullisemmin edellisen vuoden mallien poistomyynnistä. Kun ostaa täysmustat, trenditkään eivät heilauttele.

Niin että se arvoista, jotka eivät voi toteutua käytännössä. Osa yksi, hyvyys. (Kauneus ja totuus ehkä jokin toinen päivä.) Päätettäväksi jää enää, onko helmikorvakorullisen tapauksessa todellisempi hänen hyväksymänsä arvo, jonka realisoimiseksi ei tehdä mitään, vai käytännössä ilmenevä tapa sijoittaa omat resurssinsa maailmanmarkkinoilla tukemaan tiettyjä tuotanto-, markkinointi- ja kulutusrakenteita.

Näkemys, että Aasian sirokätisillä pikkutytöillä olisi valittavanaan tasan kaksi lapsuutta, prostituutiolapsuus tai hikipajalapsuus, ja ettei asialle voi tehdä mitään, ei kertakaikkiaan mitään, on rujoudessaan sitä luokkaa, että kuuntelen luennon curriculum vitaesta vain toisella korvalla. Ajattelen erästä pientä tyttöä ja hänen käsiään. Mihin kaikkeen sitä voikin suostua, jos ajattelee, ettei vaihtoehtoja ole.

Nyt, kun olen saanut luvan pistää vapaaehtoistyöt samaan kategoriaan töiden kanssa, työhistoriani näyttää täyteläisemmältä ja järkevämmältä ja enemmän siltä, mitä osaan. Muultakin kuin elektronisen tiedonhaun opastamiselta, kirjojen lainaamiselta ja lehtijutuilta. Se tarkoittaa, että voin vääntää hevonpaskabingolauseita osaajuudesta sillä ja sillä alalla. Olen oppinut paljon. Tajunnut, että koko maailma ei halua kanssani samoihin paikkoihin. Itse asiassa, kaikki muut kurssilla taitavat haluta toisenlaisiin duuneihin. Jakkupukupaikkoihin, sellaisiin joissa työnantaja maksaa sairastuneelle lääkärin kotikäynnin, jossa on vain rautaisia markkinoinnin asiantuntijoita. Minulle tärkeitä arvoja, huomatkaa, arvoja, ovat pokkuroimattomuus ja oikeus käyttää puolikuntoisia tohveleita työaikana. Oikeus olla laittamatta tukkaa kiinni, luottamusta siihen, että ihmiset hoitavat hommansa, oikeutta kysyä asioita ääneen. Kajalilla maalattuja viiksiä en sen sijaan vaadi saada käyttää.

Helmikorvakorullinen mainostaa itseään konservatiiviksi. Olen tipahtaa tuoliltani äkkinäisen yllätyksen myötä. En tiennyt, että sitä voi käyttää ylistyssanana. Luulin sen olevan samantyyppinen termi kuin molopää, sanallistettu keskisormiele. Vaivun kuuntelemattomuuteen, taas. Ihmisten käytöksestä ja pukeutumisesta on aika helppoa päätellä yhtä sun toista. Joskus päätelmät menevät metsään, mutta yleensä eivät. Se on hämmästyttävää. Pastellivärit, kovat kankaat, takuton ja siististi tärkätty kampaus, meikkivoide, helmikorut ja nahkaiset, sirot kävelykengät, tietty varautuneisuus ja asennon jäykkyys ovat tietyn asenneilmaston puntari useammin kuin eivät. Tietysti minutkin näkee päältäpäin - kuluneet farkut ja farkkurotsi, brainwash-paita oranssiksi värjättynä, unohtanut tyystin korvakorut, takkuinen pitkä punaharja ja punaiset kengät, liikaa kajalia, pureksitut kynnet, epämääräistä lojumista ja venyttelyä julkisessa tilassa, virnistyksiä ja kulmankurtisteluita. Onkohan helmikorvakorullisista Danae miellyttävä lainkaan? Ainakin on vaikeaa uskoa, että olisi.

Helmikorvakorulliset ovat kokonainen heimo, johon törmätessä täytyy pitää varansa. Heidän pintansa on sileä ja huoliteltu, mutta usein muuta ei saakaan selville. Paitsi että he kaikki sanovat aina: "En ole luova." Luovuus kuulostaa heidän sanomanaan joltain ilkeältä taudilta, jota vastaan he ovat saaneet rokotuksen jo nuorina. Mutta mistä, on tavattoman kiinnostavaa. Toinen piirre, joka heissä korreloi - suppeassa otoksessani - on mustasukkaisuuden ihannointi. Heistä siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin se osoittaa, että osaa pitää puoliaan. He eivät arvatenkaan rango itseään typeräksi ämmäksi syyttelyllä epäillessään miehensä virittelevän kakkossuhdetta. Kolmas piirre, rahakeskeisyys. Pikkurahatkin muistetaan periä tai maksaa takaisin, ja he eivät koskaan kuuntele repliikkiä: "Äh, seitkyt senttiä. En mä niitä takas halua, pidä pois, osta toinen tee niillä." Rahat tungetaan käteen väkisin, ettei jää kohteliaisuudenvelkaa.

Äiti ostaa kerran lahjaksi helmikorvakorut. Katselen niitä hämilläni, joulu. "Kiitos mutta en mä voi näitä käyttää", sanon, ojennan korurasian äidille. Hämmennys äidin kasvoilla. "Miten niin et voi käyttää?" Äh, maailma on monimutkainen ja äiti sokea monille seikoille. Yritän kertoa, millaiset tytöt kaikista tuntemistani käyttävät helmikorvakoruja. Äidistä olen rajoittunut ja typerä, ja siinä hän on oikeassa. Kaikki ovat rajoittuneita ja typeriä, kukin omalla tavallaan.

"Äiti, en mäkään vaadi niiltä et ne käyttäis maihareita tai kirjavia sukkiksia. Tai sulta, että sä käyttäsit muutakin väriä kuin keltasta ja beigee ja mustaa." Äiti nipistää suun kiinni ja alkaa itse käyttää helmiä korvissaan. Siisti äiti, sutturamaiset tyttäret, mustapää ja punapää. Kunnollinen äiti, hahmottomat tyttäret, harhailevat kehot. Siskokaan ei käytä helmiä. Hänetkin äiti koetti helmettää, eikä siitäkään tullut mitään. Siskokin kirjoittaa runoja vihkoon.

Uusin kotkotus on, että äiti keksii, että minusta tulee nuortenkirjailija. En viitsi masentaa häntä kysymällä, miten nuortenkirjoja voisi kirjoittaa henkilö, joka ei ole koskaan tuntenut oloaan erityisen kotoiseksi nuorisokulttuurissa eikä osaa lähettää tekstiviestiä ja luulee pleikkarin viittaavan sanana Playboy-lehteen. Tämän viikon ajan äiti on tyytyväinen, koska olen urasuunnittelukurssilla. Se kuulostaa kuulumisina jotenkin professionaalilta, melkein helmikorvakorulliselta.

7 kommenttia:

  1. On paljon nuoria, jotka eivät tunne oloaan kotoiseksi nuorisokulttuurissa, eikä kirjoja taatusti kirjoiteta pelkästään sellaisille nuorille jotka tuntevat olonsa kotoisiksi nuorisokulttuurissa, niin että kannattaa keksiä pätevämpiä syitä. Sinänsä kiinnostava päähänpälkähdys äidiltäsi. Sinänsä nuortenkirjoja kannattaa tietenkin kirjoittaa samasta syystä kuin muitakin romaaneja:rakkaudesta tarinoihin. Jotkut tarinat vain ovat sellaisia, että ne vaativat tulla kerrotuksi nuorille.

    VastaaPoista
  2. "Uskaltaudun suosittelemaan Vikingin kävelykenkiä Hullujen kenkien asemesta"
    ...
    "Äiti, en mäkään vaadi niiltä et ne käyttäis maihareita tai kirjavia sukkiksia."

    Pientä ristiriitaa?

    VastaaPoista
  3. Vikingin kävelykengät tai vastaavannäköiset hikipajakävelykengät: missä tyylillinen ero?

    Maiharien ja sirojen kenkien välillä ero on selvästi nähtävissä, mutta esim. vegaanisten maiharien ja nahkamaiharien tai kaksien gore-tex-ulkoilukenkien välillä ei.

    En vaadi mitään. (Ja millä auktoriteetilla vaatisinkaan?) Aina voi heittää ajattelemisen aihetta, ketään ei voi pakottaa.

    Oliko pointsisi, etten saisi suositella ihmisille kenkiä, jotka toimivat hyvin? Itse kuitenkin löysin Vikingit sen perusteella, että niitä suositteli minulle eräs ihminen juuri tuolla lasten oikeudet -pointsilla. Aika moni siistinnäköinen helmikorvakoruinenkin kannattaa lasten oikeuksia, myös käytännössä. (Samoin moni homssu.) Moni ei vain jaksa ottaa selvää, onko lapsityövoimattomana sitä tai tätä, mitä kulloinkin tarvitaan.

    Minulle saa antaa suosituksia, kiitos. Yksin en saa kaikkea maailmassa selville. Mutta jos aletaan vaatia jotain tiettyä tyylikoodia ("jakkupuku antaa siistimmän vaikutelman kuin farkkutakki" - ja kissan kellit!), on aihetta murinaan. Mutta kategorioissa, joissa täydennän vaatevarastoani, vinkit ovat tervetulleita.

    Toistaiseksi minulla taitaa kyllä olla jo kaikkea.

    VastaaPoista
  4. 'Konservatiivisen' käyttäminen positiivisena sanana saa mutkin hämmentymään. Tai kun joku kertoo itsestään: "Minä olen sillä tavalla vanhanaikainen, että..." ja laukaisee sitten jonkun hirveän sterotypisen ajatuksen ja on vielä ylpeä itsestään.

    VastaaPoista
  5. Hirveän hyvä postaus. Itse olen kyllä liian laiska ottamaan selvää aikista kengistä ja vaatteista, että missä ne on tehty ja miten. Huono omatuntohan siitä on koko ajan periaatteessa. Mutta jos pitää valita, että kummat: aikuisten, oikealla palkalla ja normaalityöolosuhteissa tekemät, vai lapset, riistopalkalla 12-tuntista työpäivää tehden, niin eipä ole hirveästi vaikeuksia päättää.

    Mulla on helmikorvakorut kaapissa. Pidän niitä joskus, ja silloinkin yhtä aikaa Afrikassa saamani synttärilahjan kanssa (ketju vääntyneitä, vääränvärisiä, epäonnistuneita makean veden helmiä). Kannanotto se on pienikin kannanotto.:) Sitä paitsi helmikorvakorut sopivat hirmu hyvin yhteen Brainwash-paidan kanssa. (Kiitos linkistä. Mä haluaisin sen Äiti on väsynyt-t-paidan, kiitos!) Helmikoruihin liittyy myös kulttuurisia eroavaisuuksia. Ranskalainen ystäväni ei suostu panemaan helmia kaulaansa, koska 80-luvulla Ranskassa, yläasteella, nirppanokat pitivät helmikorvakoruja, ja heitä ktsuttiin hm.. hutsuiksi?:) Se oli sitä nuoruutta se. Ne tytöt kuulemma pitivät helmikaulanauhaa kauluspaidan päällä..:)

    Minunkin mielestäni Veloenasta tulisi hyvä nuorisokirjailija. Itse asiassa idea on tosi mainio. Voisit valistaa Suomen nuorisoa erilaisista maailman epäkohdista fiktion varjolla. Kyllä se sinulta sujuisi!

    VastaaPoista
  6. Öhm, omasta nuoruudestani muistan lähinnä nämä asiat:
    - koko viikko kuluu ajatellessa, mistä saa viinaa perjantaiksi ja lauantaiksi
    - pelko, että vanhemmat huomaavat, että polttaa
    - seksi ajatuksissa jatkuvasti, anything goes -mentaliteetti
    - tarkka laskelmointi, että lintsaa koulusta tasan sen määrän, mikä ei vielä johda kurssien hylkäämiseen
    - tunne, että kaikki vihaavat itseä

    En ole oikein varma, haluaisinko sukeltaa tuohon mielenmaisemaan. Se on kuitenkin ainut nuoruus, jonka tunnen tarpeeksi hyvin.

    Joo, meidänkin koulussa yläasteella tytöillä oli helmikorvikset ja helminauha kauluspaidan päällä. Purjehduskengät ja vaaleat viisnollaykköslevikset. Rosollinpunainen huulipuna, tumma meikkivoide, fritsuliina kaulassa. Joivat omppuviiniä spriteen puolet-puolet lantrattuna. Moni luki Reginaa, joka oli musta aivan käsittämätön sievistelyssään. (Minä luin tietysti Desmond Morrisia, kuinkas muuten, ja hahmotin miehet geenejään siirtävinä apinoina. Naiset myös - heidän rosollinpunainen huulipunansa koetti matkia häpyhuulten kiihottunutta punoitusta. Aika tautisen näköistä!)

    Vähänkö olin helpottunut, kun taidelukiossa pääsin eroon rosollinvärisen huulipunan näkemisestä.

    Minä luulen kyllä, että erilaiset nuoret osaavat lukea aikuisten kirjoja. Niin ainakin itse tein, vaikken olekaan koskaan ollut sitä mieltä, että itse olisin erilainen.

    Ei, enköhän kirjoita aikuisille jatkossakin. Minun elämässäni helvetti on ollut ikävuosina 13-21, enkä tahdo palata mihinkään sitä muistuttavaan syvällisesti.

    VastaaPoista
  7. Öhm, omasta nuoruudestani muistan lähinnä nämä asiat:
    - koko viikko kuluu ajatellessa, mistä saa viinaa perjantaiksi ja lauantaiksi
    - pelko, että vanhemmat huomaavat, että polttaa
    - seksi ajatuksissa jatkuvasti, anything goes -mentaliteetti
    - tarkka laskelmointi, että lintsaa koulusta tasan sen määrän, mikä ei vielä johda kurssien hylkäämiseen
    - tunne, että kaikki vihaavat itseä

    Allekirjoitan...ja:

    Ikävuodet 13-23 olivat minun elämäni kannalta kaikkein paskimmat.

    VastaaPoista