keskiviikko 18. toukokuuta 2005

Sympaattisista ja ei niin sympattisista asioista

Taannoinen kommentti Eekulta, joka haluaa oppia syömään tahinaa, sai miettimään sympaattisuutta ylipäänsä. Miksi ihmeessä on sympaattista kasvattaa köynnöskrassia muttei harrastaa spinningiä tai jotain muuta lievästi sanottuna natsahtavaa lajia? Miksi on sympaattista, että kattauksen jokaista lautasta kehystävät erilaiset haarukat ja veitset, ja erityisesti se yksi kalaveitsi, tuttujen kesken kalis, jossa lukee "Laughing Water"?

Miksi mustavalkoiset valokuvat ovat sympaattisempia kuin värilliset, ja miksi kuitupaperille vedostetut mustavalkokuvat sympaattisempia kuin muovipaperille vedostetut? Miksi Susan Sontagin kirja sairaudesta vertauskuvana on sympaattisempi kuin Naistentaudit ja synnytykset? Miksi masennus on sympaattisempi diagnoosi kuin paniikkihäiriö? Miksi punaiset korottomat remmikengät ovat sympaattisemmat kuin pistäväkärkiset kiiltonahkasaapikkaat?

Miksi verkkosukkahousut näyttävät sympaattisilta vasta sitten, kun niiden ensimmäinen nyrkinmentävä reikä on parsittu umpeen mustalla karhunlangalla?

Miksi gerberoilta puuttuu kaikki viehätys, jota kukille ylipäänsä attribuoidaan? Ja kuka ääliö on keksinyt, että Helsingin yliopistossa jalostetaan nimenomaan noita typeriä tökötti-gerberoita? Miksi pankkineitien kynnenaluset ovat häikäisevän liattomat? Siksikö, ettei asiakas ajattelisi, kuinka likaista raha on nuohottuaan läpi kassalippaiden, taskunpohjien, nahanhajuisten lompakoiden ja ehkä maahan kaivettujen kirstujenkin? Ja onko niin, että pankkiautomaatissa on pieni silitysrauta, joka prässää rahat suoriksi, vähän kuin rahapesula? Yksi kuivapesu, kiitos, ja laittakaa lasku postitse.

Miksi ihmiset, joilla on rintava jalka, ovat sympaattisia? Minulla on liian kapeat jalat. Kärsin siitä aina alastomana esiintyessäni. En ole huolissani muista ruumiinosista kuin jalkateristä. Rumat! Kun jalkapohja murtuu ja jalka turpoaa, olen sen ulkonäköön ensi kertaa tyytyväinen. Se ei helpota kipua nimeksikään. Olen helpottunut jalan palautuessa omaksi rumaksi itsekseen.

Miksi kuu on sympaattisempi kuin aurinko, vaikka aurinko on niin lämmin? Miksi saarni on sympaattisempi kuin haapa? Miksi ihmiset, joilla on arvokas rotukoira, vaikuttavat aina epäillyttäviltä, sitä epäillyttävämmiltä, mitä enemmän he koiransa näyttelytuloksia ylistävät? Miksi ihmisistä on ihanaa, että kissat kynsivät sängynlaidasta irti puunsäleitä? Miksi gardeniat tekevät itsemurhan kerran toisensa jälkeen? Äiti, älä osta minulle enää gardeniaa. En halua kuolla niiden kanssa.

Miksi ystäväni, joka löytää kaapistaan sykertyneitä rautalankakeriä sotkuisen villalangan kietomana, on kullanarvoisempi kuin ystävä, jonka kaapit ovat järjestyksessä? Miksi haluaisin suudella miestäni, kun hänen nenässään on pähkinävoita, mutten silloin, kun hän johtaa kokousta ja sanoo tuimasti: "No niin, asiaan."

Miksi en pidä epätoivosta? Miksi on sataverroin hauskempaa olla bileissä, joissa istutaan lattialla ja syödään rusinoita suoraan purkista kuin pönöttää Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäiväpippaloissa ripset väristä tönkköisinä?

Miksi on ihanaa, että ulkona sataa ja eräällä ohikulkevalla naisella, jonka asiakaspalvelupisteestä näen lasioven lävitse, on kirjava varjo? Miksi kaikki ne Hans-Christianin sadut, joissa on moraalinen opetus, ovat narinaa niiden satujen rinnalla, joissa ollaan vain onnettomia kollektiivisesti ja puhdistutaan omassa surussa muuttuen milloin miksikin taivaallisiksi hengiksi?

Viisas sananen ei niin viisaalta kirjastotädiltä: Tahinasta leviää takapuoli, jos on levitäkseen. Älköön se estäkö ketään hukuttamasta arkimurheitaan tahinavoileipiin, etenkään sellaisiin, joissa on päällä chilinviipaleita. Olen istunut koko päivän töissä ja riemuinnut juttutarjouksesta, joka tuli blogini ja bloggaamiseni kautta. Todennäköisesti olen tänään ollut äärimmäisen epäsympaattinen. Kuvitelkaa nyt. Riehakkaana jännityksestä, kaikki opinnot paketissa rekisterissä, menossa ystävättären kanssa teelle töiden jälkeen. No, sentään sataa ja kastun matkalla keskustaan.

Se on sympaattista. Mutta älkää kysykö, miksi.

10 kommenttia:

  1. En kysy miksi koska uskon tietäväni vastauksen.
    Olet yksilö isolla YYllä tässä
    stereotypioiden maailmassa ja
    katsot sitä enkelin silmin, pelkäämättä.

    Hauskaa kastumista, minulle kävi samoin.
    .. ja hitto vie.. Nautin siitä! :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä kesä kuivaa, minkä kastelee. Palstaviljelijähän tämän tietää.

    VastaaPoista
  3. Oih, minä ilostuin kun törmäsin blogiisi sattumalta.Olen hämmästynyt tämän blogiviidakon laajuudesta. Alankin lukea sinua. Minäkin kastuin, kun pelastin hämähäkkiä, kitkin samalla pari rikkakasvia. Pidän sanoistasi kovin.

    VastaaPoista
  4. D'oh!
    Muistinpas vihdoin!
    Linksu viidakon reunalle ei toimi.
    Onkohan yhteys Kirsin autotalliin poikki? ;)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen lista!
    Aika lailla olen samaa mieltä kanssasi, paitsi gerberoista. Mun mielestä gerberat on sympaattisia, koska ne ovat niin epätodellisen kukkamaisia, sellaisia kukkatyyppisiä kukkia. Ne ovat kukkamaailman riemuidiootteja.

    (No, tietysti jos vertaa mihin tahansa luonnonkukkaan, ei ole epäselvää, kumpi on sympaattisempi, mutta noin niin kuin ihmisen seuralaiskukista puhuttaessa...)

    Lisäisin listaasi vielä että Veloena on sympaattinen :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Velikullalle, linkki lienee nyt toimiva...

    Vaskitsa, sinulla on maailman kauneimpia nimiä. Hämähäkkien pelastaminen kuulostaa hyvältä työltä. Itse pelastan kastematoja, jotka pöhköt mönkivät sadetta pakoon pyöräkellarin eteiseen eivätkä osaa enää takaisin nurtsille ylös. :)

    Vesa, kiitos. Tänään olen kyllä ollut harvinaisen epäsymppis, jopa itsekseni. Kunhan et pidä minua gerberamaisen sympaattisena riemuidioottina... sit tulee Langan piknikillä turpiin, jos uskallat... naurua, tuo oli vitsi.

    VastaaPoista
  7. En ollutkaan ehtinyt lukea hetkeen sun juttuja, joten kommentoin tänne uusimpaan. Piti vain kertoa, että olin tänään kypsyyskokeessa joten OMFG minustakin tulee FM kesäkuussa! Oli se jotenkin liikuttavaa - joo en ole yhtään sentimentaalinen - siellä istuin tenttisalissa ja itkeä tirautin siihen kypsyyskokeen jälkiruuaksi.

    Hanna G fil yo vuodesta 1988

    VastaaPoista
  8. Onneksi olkoon Veloena! Bloggaamisesta on siis myös HYÖTYÄ eikä vain ILOA!

    Ruu

    Ps. Mukavaa, että joku haluaa linkkini toimivan... Ja hupaisaa että tuommoisen kysymyksen täältä yhtäkkiä löytää. :)

    VastaaPoista
  9. Hei, kivaa, Hanna G! Kenties käymme samassa publiikissakin...?

    VastaaPoista
  10. Joudun ikävä kyllä jättämään publiikin väliin, ollaan kesälomareissulla silloin testaamassa yhtä hollantilaista saunaa. Tyhmä juttu! Mut mä olisin kuitenkin itkenyt sielläkin ja stressannut että nyt menee ripsivärit. Mä en tajua miten mä selviän taas tänä keväänä lapsen kevätjuhlista, Jo joutui armas aika on ihan liian liikuttava.

    Hanna G

    VastaaPoista