Tiedotusasioita: Ystäväiset, nyt se on tapahtunut! No, monikin asia, itse asiassa. Kaivatut opintoviikot ovat tulleet opintosuoritusotteeseeni ja fysioterapeutti on ilmoittanut, että minun osaltani tanssimiset on tanssittu. Tästä lähin en tanssi, vaan kävelen. Saan luvan kokeilla varovasti syksyllä, harrastusmielessä, mutta esiintymishaaveet stepissä on unohdettava. Kiukuttaa ja riemastuttaa samanaikaisesti. Ei se ole vaarallista... olenhan luopunut jo ratsastuksestakin, ja selvinnyt siitä hengissä. Kaikkeen tottuu ja sopeutuu. (Olisin mieluummin kyllä esiintyvä tanssija kuin FM, mutta kaikkea ei saa itse valita. Luusto asettaa täsmälliset rajat joillekin asioille.)
Tuo oli vain alkusoitto. Kiitoksen Kirstille ja Timolle eilisistä kommenteista, samoin Annajuulialle. Olette ihania! Katsokaa nyt, mitä helpotus teettää... Lueskelen parhaillaan Zygmunt Baumanin Sosiologista ajattelua. Prinssi Sigismundis kirjoittaa: "...merkittävien toisten valitseminen tarkoittaa yhden lukuisista ryhmistä valitsemista viiteryhmäksi - ryhmäksi, johon vertaan käyttäytymistäni, ryhmäksi jonka hyväksyn koko elämäni tai jopnkin sen osa-alueen mittapuuksi. Sen perusteella, mitä tiedän valitsemastani viiteryhmästä, arvotan omaa käyttäytymistäni ja teen johtopäätöksiä sen arvosta ja laadusta. "
Osittain te olette viiteryhmääni. Blogimaailmaan sujahtaminen on ollut jännittävää - ei, en ole lopettamassa, kunhan tässä välillä otan etäisyyttä yhden päreenkiskonnan ajaksi - ja hirvittävän palkitsevaa. Blogiystävyyden väljyys on jotenkin niin ihanteellista. Kuulumisia vaihdetaan usein ja mieluusti. Ja miten fiksuja ihmisiä!
Mutta hetkinen - prinssi S. : "sen perusteella, mitä tiedän" - mitä teistä tiedän tai kuvittelen? Tämä on kirjoitus teistä, joiden blogeja luen. Anekdootteja, joita teistä tulee mieleeni. Älköön kukaan sivuutettu loukkaantuko. Älköön kukaan sivuuttamaton loukkaantuko. Ajatelkaa vain, että olen vähän ääliö, kun kerron tuollaisia julkisesti. Sen saatte ajatella. Mistä nämä anekdootit tulevat? Mielikuvituksestani, ja kertovat varmasti siitä enemmän kuin teistä.
Otetaan ensin ne, joita en tunne silleen oikeesti. Nämä anekdootit ovat puhdasta fantasiaa, vaikutelmia. Eivät ehkä olennaisia, mutta piinaavan läsnäolevia lukiessani kuulumisianne. (Tiedättehän, se tunne kun lukee toisen kirjettä, kun näkee tämän tekevän niin-ja-niin - koska en ole nähnyt teitä, olen muodostanut kuvitelmia.)
Annajuulialla on vähäsen kihartuvat hiuksenpäät, jotka hakeutuvat helposti suuhun, kun tuulee. Hänen askeleensa ovat kevyitä ja kasvoilla on mietteliään ystävällinen ilme.
C kuuntelee musiikkia kovalla ja liikuttelee lantiotaan tanssahdellessaan, ruokaa laittaessaan. C:llä on kerällinen ruusunpunaista villalankaa. Eufemialla on tummat silmät ja pälyilevä katse. Väritöntä huulirasvaa. Kadulla kulkiessaan hän silti äkkiä hymyilee muistaessaan erään sitaatin. Illuusia säilyttää yöpöydällään rapisevalehtistä muistivihkoa. Illuusian kuvittelin kaksikymmentäyksivuotiaaksi, ennen kuin selvisi, että hänellä on jo toisaalla asuva tytär. Nykyään kuvittelen vain, että Illuusialla on valkeita laskeutuvia neuleita. Jani näyttää äkäiseltä seistessään bussipysäkillä, vaikka on oikeasti maailman kiltein ihminen. Hänen taskuistaan löytyy usein hakaneuloja, joilla hän kiinnittää verhoihin muistilappuja. Äiti soittaa hänelle usein kysyäkseen kuulumisia. Jemorylla on hymykuopat, aivan ehdottomasti. Hänellä on punainen polkupyörä ja Väinö-koirallaan on sininen ruokakuppi. Kiltti on vähän äkäinen, koska hänen lapsensa on hakannut pöydänreunaan lusikalla koloja. Kiltti puhuu puhelimessa kieputtaen johtoa sormensa ympärille. (En edelleenkään hahmota, että voi olla ihmisiä, joilla on lankapuhelimen sijasta kännykkä.) Kirsti nostelee kissaansa kasvojen tasalle ja virnistää sille. Kirstin työpöydällä on usein kaakaomuki. Kirjailija-Anita osaa kiskaista sieraimensa kiinni vetäistessään suuttuessaan hurjan lujaa ilmaa nenän kautta sisään. (Inkeriläisisotätini ja mummoni osasivat kaikki tämän. Hurjan näköistä! Minun sieraimeni ovat liian paksut, ja sekös harmittaa!) Kesällä hän suojaa herkästi palavaa nenänpiitään lotraamalla siihen aurinkorasvaa.
Pagisijan taannoinen kommentti lyhythiuksisuudestaan sotki hetkeksi ympyräni. Mitä ihmettä, enhän minä tule toimeen lyhythiuksisten naisten kanssa - - vaikka tarkemmina ajatellen kaikilla tosi läheisillä naisystävilläni sattuukin olemaan lyhyet hiukset ja itse olen ainut ystäväpiirini liuhulettityttö. Nyt olen taipunut tosiasioiden edessä. Mutta olen yhäti varmempi, että Pagisijan hedelmäkorissa on usein omenoita. Hän kuorii ne ennen syömistä, milloin ne eivät ole luomuomenia. Scilla on taitava palomaan porkkanoita ja leikkaa harvoin sormiinsa haavoja. Hänellä on villakankainen välikausitakki ja tukevat kävelykengät. Sofialla on enemmän vaatteita kuin kellään muilla. Hänen kotonaan ei ole peilillistä baarikaappia, mutta sen sijaan hienot stereot. Niissä soi usein jonkun naislaulajan tuotos. Samia osaa vilkaista ihmisiin niin nopeasti, etteivät nämä ehdi huomata. Hänen eräässä hameessaan on kilisevä tiuku. Hän saa usein ystäviltään ruukkuesikoita ja toisinaan gerberan muttei koskaan freesioita eikä iiriksiä, joita salaisesti tahtoisi. Surrealistin kotona on keltainen emalipannu. Hän osaa edelleen kansantanssin, jonka joutui esittämään ala-asteella, muttei kerro sitä kenellekään. Epätoivoa tuntiessaan Surrealisti makaa sängyllä ja laittaa polvien alle tyynyn ja ottaa tirsat. Timon kotona on kaikenlaisia piirustus- ja maalausvälineitä levällään, vaikkei niitä käytetäkään joka päivä. (Timo on muuten ainut bloggaaja, josta olen nähnyt unta. Tai ainakin muistan nähneeni. Siinä hän otti kiinni suureen mustaan vasuun taivaalta tipahtelevia tähdenlentoja ja pajatti ääneen Wittgensteinia. Sillä välin Mobutusta tuli elefantti. Koetin koputtaa Timoa olkapäälle ja kysyä, mihin tähdet laitetaan säilöön, mutta hänellä ei ollut aikaa vastata.) Timo maalaa välillä itselleen vesivärillä viikset ja on seurassa aika hiljainen. Täti mrs. Ruu Morbidi kantaa digikameraansa mukanaan ja lauleskelee mennessään hopeista kuuta. Tädillä on Cliniquen meikkejä, niitä hajustamattomia ja hyvälaatuisia. Täti osaa väsätä ihanaa verigreippi-avokado-mansikkasalaattia vierailleeen.
Ykstoista kävelee raskain kengin ja heiluttelee päätään korvalappustereioiden äänten tahtiin. Hän osaa nikkaroida lipaston halutessaan ja lukee toisinaan vaimolleen Henry Milleriä iltasaduiksi. Hänen tekemänsä ruoka on aika suolaista.
Toivottavasti kukaan ei järkyttynyt liikaa. Joskus käyn katsomassa Khilouta, joka on serkkuni 25 vuotta vanhempana, joskus Kaaleja, joka on Kissa kymmenen vuotta nuorempana. Joskus vierailen Marinadin keittiössä. Koetan tutustua Marinadiin, mutta kuten tosielämässä, Blogosfäärissäkin joihinkin ihmisiin on vaikeaa tutustua. Epäilemättä se on omaa ujouttani ja hölmöyttäni, Marinadi vaikuttaa mukavalta ja avoimelta ja onhan hänelläkin talvehtinut chili. Velikulta on toinen hyvänpäiväntuttu, jonka kommentit hämmästyttävät minua. Velikullalla on epäilemättä useampi kuin yksi talikko. Muualle ehdin vain satunnaisesti, hyvin satunnaisesti. Onhan minulla muutakin tekemistä kuin roikkua kuulumisia vaihtamassa. Pelastaa maailmaa, valmistua, ulkoiluttaa koirat, tehdä safkat.
Ja sitten tutut: anekdootteja. Merisudella on ollut työhaalari ja iso oranssi työkypärä ja edelleen nähdessäni hänet ajattelen telakkaa. Vesa on ensimmäinen vanhempi opiskelija, johon tutoreiden lisäksi tutustuin (=opin tämän nimen). Sain heti sen kuvan, että hän on fantasiakirjallisuuden ja opiskelumetodeiden johtava asiantuntija. "Luento joka toinen päivä on maksimitahti." No, ykstoista vuottahan tässä vain menikin vaikka olenkin välillä tehnyt yli maksimin ja enimmäkseen rajusti sen alle. Vesan neuvo oli hyvä: parhaiten kaaliin upposivat ne luennot, joita oli harvemmin kuin joka toinen päivä. Matti kirjoittelee yksityissähköpostinsa alle ATM-Matti, arvatenkin, koska yrittää aivopestä minut uskomaan ettei hänellä ole sex appealia. Mutta mitäpä Matti minun aivoituksistani tietäisi. Matin itsepäinen tapa kutsua itseään ATM:ksi on hämärtänyt koko käsitteen minulle. Kuvittelen, että kaikki ATM:nä itseään pitävät sienestävät ja ruokkivat lintuja, mitkä ovat tietenkin silmissäni ehdottomia hyveitä. Synni näyttää vähän Kata Kärkkäiseltä ilman silmälasejaan ja turkoosiin keijukaisasuun pukeutuneena. Nähty on, naamiaisissa! Synnillä on maailman kaunein hattu. Tuulilla on maailman hienoin ei-voi-olla-totta-irvistys. Tuuli osaa pelata pesäpalloa ja pitää tyttöjen lippua korkealla. Mialla on kilometrejä pitkät sääret, mutta hänen en ole vielä nähnyt sätkyttelevän niitä. Mia nauraa välillä niin, että menee kaksinkerroin. Mian poikaystävällä on tatska ja paljonpuhuva tapa pyörittää silmiään. Hän taitaakin olla ainut ihminen, joka ei sitä tehdessään näytä umpihölmöltä. Niko on enkeli. Meidän Nasukin rauhoittuu aina Nikon seurassa; nyt olen kyllä ongelmissa sanottuani Jania maailman kilteimmäksi koska kyllä Nikokin... ääh. Loogisuus hoi! Nikon seurassa ei voi olla paha olo. Kummallista, kuinka joillain ihmisillä on sellainen tatsi. Sallalla on viehättävät käytöstavat ja hän osaa pitää kankaista hiuspantaa, mistä en voi olla olematta vähäsen kateellinen. Hän myös tutkii eläinten ja ihmisten välisiä suhteita, mikä on tajuttoman hienoa ja kunnioitettavaa. Emme tunne kovin hyvin, joten en osaa paljastaa salaisuuksia. Ja sitten Janne-Sch, tai Janneroquai, kuten häntä Kissan kanssa kutsumme. Janne on yhtä groovy kuin Jamiroquai ja heillä on AIVAN SAMANLAINEN ääni. Arvatkaa vaan, kenet näen, jos satun kuulemaan Jamiroquain kappaleen? (Tosin minun kokemukseni mukaan Janneroquai ei puhu bileissä seksistä vaan skitsoanalyysista. Kerran yksissäkin bileissä Janne selitti skitsoanalyysia niin pitkään, että jälkeenpäin Ilves kysyi, eikö tuo peikkopoika kelaa mitään muuta edes humalapäissään. Hihittelyä. Minä en osannut varmaankaan vastata mitään, koska siihen aikaan en puhunut muusta kuin seksistä. - Tästä muuten pari tuttua on kritisoinut blogiani; livenä kuulemma pälpätän lähinnä seksistä, kun blogissa siinä kohdin en totea just mitään. Heille blogi on ollut hämmentävä - ajattelen muutakin kuin seksiä. Jösses.)
Niin, tällainen viiteryhmä, blogeissa. Kuvitelkaa sitten, kuinka ottaa tukea tällaisesta. No, onhan toki muukin todellisuus. Mutta yllättävän tärkeäksi tämä kaikki on käynyt matkan varrella. En olisi osannut arvatakaan. Jos olisin, olisinko koskaan uskaltautunut kynnyksen yli? Enpä kai.
Joka tapauksessa, paljasteltuani salaisuuksia ja oletettuja salaisuuksia aion vielä lopuksi paljastaa itsestäni salaisuuden, jota en ole ennemmin kertonut kellekään: kaivan korvani neuroottisesti ainakin kahdesti viikolla pumpulipuikolla juuri sillä tavalla kuin puikkopakkauksen kuvat eksplisiittisesti kieltävät tekemästä. Ensin kostealla puikolla, sitten rasvaan kutiavat korvakäytävät kasvoemulsiolla voidellulla puikolla.
Tuskin se, että koet minuun tutustumisen vaikeaksi, on ujouttasi tai hölmöyttäsi. Meidän ajatusmaailmoissamme vain on joitakin eroja, jotka ilmeisesti toisinaan hätkähdyttävät, puolin ja toisin. Ja kenties minä haluan blogissani ylläpitää mielikuvaa Marinadista, joka on vaikeasti hahmotettava, ailahteleva, monimutkainen, liukas.
VastaaPoistaItse ainakin koen monissa ajatuksissani ja mielipiteissäni voimakkaitakin ristiriitaisuuksia, ja kai se välittyy teksteihin. Ja yksi syy sinun siihen, miksi tykkään blogistasi, on se, että se avaa minulle keinon hahmottaa asioita toisenlaisista näkökulmista. Etten jumiutuisi niihin omiin vanhoihin, samoihin ajatusmalleihin ja pinttyneisiin käsityksiin.
Jep. Omenoita on aina. Luomua toisinaan, mahdollisimman lähellä kasvaneita kuitenkin.
VastaaPoistaUsein kuorin.
Aika hyvin siis ;)!
Sori, vaaleanvihreät silmät ja katsetta silmälasien yli on sanottu jopa pistävän suoraksi. Ei juuri koskaan huulirasvaa muttei punaakaan. Mutta tosiaan, hymyilen usein itsekseni kadulla.
VastaaPoistaFeministit saisi laittaa agendaansa tuollaisten pukujen käytön kieltämisen lailla julkisissa työpaikoissa työskenteleviltä. Syynä voisi olla vaikka "epätasa-arvoa lisäävä, liian ilmeinen ja provosoiva patriarkaalin tunnusmerkki".
VastaaPoistaFeministit saisi laittaa agendaansa tuollaisten pukujen käytön kieltämisen lailla julkisissa työpaikoissa työskenteleviltä. Syynä voisi olla vaikka "epätasa-arvoa lisäävä, liian ilmeinen ja provosoiva patriarkaalin tunnusmerkki".
VastaaPoistaFeministit saisi laittaa agendaansa tuollaisten pukujen käytön kieltämisen lailla julkisissa työpaikoissa työskenteleviltä. Syynä voisi olla vaikka "epätasa-arvoa lisäävä, liian ilmeinen ja provosoiva patriarkaalin tunnusmerkki".
VastaaPoistaFeministit saisi laittaa agendaansa tuollaisten pukujen käytön kieltämisen lailla julkisissa työpaikoissa työskenteleviltä. Syynä voisi olla vaikka "epätasa-arvoa lisäävä, naisia alentava ja liian ilmeinen että provosoiva patriarkaalin tunnusmerkki".
VastaaPoistaOhops, Bloggerin "unexpected error" ei estänyt viestien lähettämistä. En deletoi, koska turhia viestejä ei ole.
VastaaPoistaTunnistin! Vaikka en mä niistä lommoista, niitä on ennestäänkin. Mutta ehkä jostain muusta voisin. Lankapuhelimessakaan ei ole johtoa, mutta jos olisi niin sormen ympärihän sitä kuuluu kieputella! :)
VastaaPoistaTämä oli kirjoitus joka sai hymyilemään pitkäksi aikaa.
Hei!! Skitsoanalyysi on seksiä. Kukaan vaan ei tajunnut sitä, kun siitä puhuin aivan liikaa. Koska tajusin toisten ymmärtämättömyyden, niin nykyään puhun enemmän seksistä ... eli skitsoanalyysistä. Heh heh ...
VastaaPoistaNo hemmetti, minullahan oli taannoin semmoinen pitkä hameenröijy, missä oli semmoinen tiu'un tapainen! Sitten se hame jäi fillarilla ajaessa ketjujen väliin ja siirtyi palvelemaan kenkärätteinä. Osaan vilkuilla, joskin myös tuijottaa ärsyttävän suoraan ja pitkään. Ja tässä kukka-asiassa tavoitit kyllä jotain olennaista.
VastaaPoistaHui! :)
Onnittelut Zygmund Baumanin kirjan avaamisesta!
VastaaPoistaJa onnittelut tuoreista maisterin papereista.
Baumanin tuotanto on laaja mielenkiintoinen.
johan-johan w
No hyvä, ettei kukaan ole suutahtanut. Vaikka tietysti, miten jonkun mielikuvitukselle voi suuttua?
VastaaPoistaMikon kommenttia en nyt kyllä tavoita, mistä puvusta puhut?
Tästähän pitää virittää MEEMI. Kuvailuja viiteryhmässäni, hihhih.
VastaaPoistaOmalta kohdaltani luomasi mielikuvat menivät metsään... Mielikuvat menivät metsään.. Hyvä lause. No, siis hauska kuvitelma! Kiitän siitä! No, on se metsä siellä - minussa .. ehkä vahvemmin kuin voisi arvatakaan...
Onnittelut opintoviikkojen ilmestymisestä paperille!!
Mrs. Morbidi
Huomenta multasormi!
VastaaPoistaTämähän oli kerrassaan loistava hoksaus!
Täytyypä joskus kirjoittaa ruudulle
millaisia mielikuvia blogitutuista onkaan muotoutunut.
Olen pohdiskelijatyyppi ja usein on
mielessä pyörinyt bloggaajien personoinnin
lisäksi myös blogien nimeämisen ja
nimimerkin valinnan mystiikka.
Minusta on varmasti hyvin vaikea luoda
tarkkaa tai monipuolista henkilöhahmoa
koska olen tarkasti pitänyt henkilökohtaisimmat
asiat ja kolmannet osapuolet blogin ulkopuolella.
Talikoita on todellakin useampia kappaleita!
Tosin käytän niitä vain puutarhassa kun
en niinsanotusti "maata" omista, ainoastaan tontin.
Et arvaakaan kuinka samoilla linjoilla
olemme suhteessamme luontoon ja maailmanmenoon.
Minä vain kirjoitan usein kollektiivisella
mielellä ja ne syvimmät omat tunnot jäävät pois.
Velikulta on myös melko fiktiivinen persoona.
Se aidompi löytyy sivujen keskustelualueelta.
Voi hittus kun olen pahoillani jalkasi puolesta.
Rinnasta puristaa.
Nooh, tärkeintä on, että jalan pitäisi kuntoutua sellaiseksi, että sillä pystyy taas kävelemään kunnolla. SE on tärkeintä. Ettei ole kahlittu nojatuoleihin ja kuppiloihin ja sen sellaisiin sisäilyjuttuihin. Tanssi nyt on vain tanssia ja hyvin vähäinen asia kävelemiseen verrattuna - omilla jaloilla kun pitää kulkea loppuun saakka.
VastaaPoistaMinun on vaikea kuvitella miltä tuntuu, jos ei saa tanssia. Minusta kun olisi lähinnä helpotus, jos saisin ihan lääkärin lausunnon siitä, ettei minua saisi laittaa tanssimaan. Mutta varmasti se on eri asia sellaiselle, joka pitää tanssimisesta tai jolle se on suorastaan intohimo. Minulle riittää, että jaloilla voi kävellä, vähän juosta ja tarvittaessa potkaista. Pyöräilykin voisi olla hauskaa, mutta sitä polveni ei oikein kestä kuin lyhyitä matkoja.
VastaaPoistaOijoi. Tykästyin kuvaukseesi Scillasta niin, että mietin tohtisiko sen ottaa sitaatiksi sivuni marginaaliin.
VastaaPoistaHeh, täytyy hymyillä näkijänkyvyillesi. Valkea valuva neuleasu voisi hyvinkin olla mieliasuni, etenkin jos sen on valmistanut Anne Linnonmaa.. Valkoinen vaan on suomalaisiholle halju, harvalle sopii, ei minulle vaaleaihoisaeena kovin hyvin. Ruskettunena paremmin. Mutta hei, on minulla oikeasti luonnonvalkoisia neulejakkuja! Ja kyllä, minulla on aina paperia ja kynä ulottuvillani.. Tarkka olet. :)
VastaaPoistaMukavasti kuvailit meitä bloggaajia.
Woe witsi, kun muistan itse joskus suunnitelleeni täsmälleen tällaista, muista blogaajista minulle siihen mennessä syntyneiden mielikuvieni pukemista sanoiksi, mutta sitten se jäi, ehkä pääasiassa siksi, että rohkeuteni ei riittänyt. Mutta nyt voin olla ylpeä siitä, kun sinä sen teit. Vai voinko? No voin tai en, olen joka tapauksessa! Se rohkeus on nimittäin yksi attribuuteista, joita liittäisin kuvaukseeni sinusta.
VastaaPoistaPaitsi, että on aina yhtä kiinnostavaa päästä perille siitä, miten joku toinen minut kokee, tämä on mainio tapa tutustua isoon liutaan ennestään tuntemattomia tai puolituntemattomia blogaajia!
Onnittelut niistä opintoviikoista! Ja kissoja tosiaan nostelen, usein kyllä ihan vaan pois ruudun edestä, kun ne steppaavat tuossa edestakaisin. Muki on aina käden ulottuvilla, mutta ei siinä kyllä koskaan ole kaakaota, vaan murukahvia.
VastaaPoistaKirsti
Muutoin hämmästyttävän lähellä, mutta se emalipannu oli, ja nimenomaan oli, sininen ja Antti Nurmesniemen suunnittelema. Johonkin runoon muistan kirjoittaneeni siitä sanoin "pylväsmäinen sininen oheneva olio".
VastaaPoistaVeloena: "Mikon kommenttia en nyt kyllä tavoita, mistä puvusta puhut?"
VastaaPoistaValokuvissa näkyneistä miesten puvuista.
Meillä on juuri sellainen sininen emalipannu. Välillä sinne jää sisään jotain yrttidekoktia ja se alkaa kompostoitua itsekseen. Emalin saa onneksi helposti puhtaaksi.
VastaaPoistaMnnjoo miesten puvut. useimmat miehet taitavat kyllä itse inhota niitä enemmän kuin naiset... minusta on muuten kiva laittaa joskus kravatti kaulaan.
Olen paljastettu. Tanssia en tunnusta, mutta lantioni kyllä keinahtelee musiikin soidessa. Lankaa löytyy monta kerällistä, myös ruusunpunaista :)
VastaaPoista