lauantai 30. huhtikuuta 2005

Vappuaattona

Viimeisetkin kurpitsat ja metsävadelmat on nyt syöty. Koska metsävadelmat on pakastettu litran rasioissa - arvatkaa vaan kuinka kauan sellaisen keräämiseen menee hakkuuaukiolla, kun marjat vain litistyvät ämpäriin ja hyttyset ja paarmat rokottavat, koirat jo paenneet mökin kuistille, jossa se istuvat loukkaantuneina ja koettavat loksauttaa paarmat hampaisiinsa - ihanan makeita pikku vattusia tulee puoli litraa per naama. Halkikaan jäistä vadelmapaakkua ei saa, ja toisaalta söisin vaikka koko litran, jos velvollisuudentuntoni ei käskisi antaa Kissalle tasaosuutta.

Kissan vatsa kestää vadelmat, minun ei. Herään aamuyöstä siihen, että vatsa metelöitsee. Ja tänään pitäisi mennä piknikille ja myöhemmin illalla Dodon toimistolle istumaan iltaa! Pöh... Saapa nähdä, poistunko vessasta kymmentä metriä kauemmas. Punon hätäsuunnitelmia: jos joisin teetä, vatsa toimisi itsensä tyhjäksi saakka. Sitten olisi vain vähän hutkula olo.

Toisaalta, eipä tuolla ulkona nyt niin kovin piknikilmaiselta näytä. K sanoo, että jos on kylmää, ne menevät tyttöseurueella sisään jonnekin. Ravintolaan en kyllä lähde, vappuaattona, se on selvää. Ruttopuistossa voin vielä istua, mutta sisällä savussa en, yhtä lukuunottamatta tuntemattomien ihmisten seurassa. Ihmisten, jotka ovat kotoisin Haukilahdesta ja jotka siksi pitävät yhtä. Olen käynyt Haukilahdessa ehkä pari kertaa. Lapsena tosin halusin muuttaa sinne, koska siellä viemärinkansissa oli hevosenkengän kuva. Hevoshullusta se vaikutti paratiisilta!



Nasulla on kevätkampaus: leikkaan paksua, rautalangan lailla sojottavaa turkkia lyhyemmäksi. Viisitoista senttiä on liian pitkä näin lämpimissä ilmoissa. Pari senttiä riittää. Koska Nasulta ja Mobutulta ei putoa turkki, niitä on leikattava. Kevätkampauksessaan Nasu näyttää kovin solakalta ja pitkäsääriseltä, vinttikoiran ja Mikki Hiiren risteytykseltä. Vinttikoiravaikutelman pilaavat valtavankokoiset tassut ja isohko pää, jonka ilme ei ole vinttikoiramaisen lauhkea vaan terrierimäisen valpas. Aina, kun sille puhuu, se kallistaa päätä ja katsoo oikein tarkasti. Voi oikein nähdä, kuinka kovasti se haluaisi ymmärtää jokaisen sanan. Aika monta se ymmärtääkin. Ulos ja ruoka ja mukaan ja odota ja istu ja maahan ja älä viitsi ja tulehan ja höpörakas ja omat nimensä, ne kaikki, ja muiden eläintemme nimet, ne kaikki, ja tuttujen koirakaverien nimet, ja onko jänis ja onko orava ja namia ja vauva kiltisti ja raaaauhassa ja ai älä pure ja hopitihop ja katso este ja katso penkki ja hoi neiti hilpeä ja kotimieheksi ja hys se on vain posti ja sehän on vanha tuttu ja älä Jasmarille hauku hömppä ja eteiseen tassupesu ja tassu ja nyt nätisti. Näille se ei kallista päätään vaan tekee yhteistyötä, kun sitä sattuu huvittamaan. Kaikelle muulle se kallistaa pään. Pää kallellaan se näyttää entistä enemmän Mikki Hiireltä.

Aamulla on ihmeellistä herätä solakan Nasun kyljestä. Sen koivet ovat menettäneet strutsiutensa nyt kun niiden yläpään suuret hahtuvapilvet on leikattu bioroskikseen.

Vatsakipuun ei ole ihmeellistä herätä, ainoastaan kurjaa. Avata silmät, nähdä ulkona harmaus, joka taustoittaa kevään merkit puissa ja pensaissa.

Hyvää huomenta. Ja vappua. Muistakaahan boikotoida muita juomia kuin shampanjaa ja luomucavaa. Se on ainut keino pirskahdella koko ilta hyväntuulisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti