Yllätän itseni soittamalla vaikka minne pelottomasti. Läkätän puhelimessa kuin kokeneempikin puhelintyttö. "No jos se ei ole selvä, voisitteko tarkistaa... kyllä, voin odottaa sen aikaa linjalla." Kaikki johtuu siitä, että olen ulkoistanut itseni. Olen aamuvarhain kirjoittanut paperille ranskalaisin viivoin tänään tehtävät asiat ja alkanut sitten systemaattisesti hoitaa niitä. Tai siis, joku niitä hoitelee.
Toiset Englannista tilaamistani vegaanisista kengistä ovat jostain syystä huolintayhtiössä Turussa, ja järjestän ne huomiseksi tänne. Hieman huvittavaa jälleen, huolintayhtiön rekka-auto tuo kengät kotiovelle. Aiemmin olen tilaillut tällä tavoin lampaanvillaa huovutukseen. Kengät, nuo pienet konttikuljetustavarat! Olin olettanut niiden tulevan postissa, mutta ei.
Uskaltaudun soittamaan myös parille tuttavalle ja sopimaan kahvilakeikkoja. Uskon olevani jo siinä tilassa, että pystyn puhumaan gradustani turskahtelematta itkuun epäsopivilla paikoilla tai tuntematta itseni kauheaksi tunnekylmäksi valepukiksi hymyillessäni. Ihmisiä onkin jo tullut ikävä. Sellaista kiireetöntä istumista ja lörpöttelyä, joka ei tähtää mihinkään ulkoiseen. Praksista kaikelle sille, mistä on lukenut ja minkä tietää tärkeäksi, mutta minkä aina unohtaa hoitaa.
Mitäänsanomaton maanantai. Hukattuani ihanan aamun typerään puhelinrumbaan ja selostusten laatimiseen Dodon toimijoiden keskustelufoorumille ja ruoan laittamiseen en jaksa kuunnella Kissan karjumista koirille, jotka juoksevat kumoon vesikupit. "Saatanan norsu!" karjuu Kissa. "Kuule, mitä enemmän sä ilmaiset vihaasi tuolla tavalla, sitä vihaisemmaks sä vaan tuut", opastan ensin hyvää tarkoittaen, mutta suljen sitten suuni nähtyäni Kissan hurjistuneen naaman.
Rekat jyrisevät Koskelantiellä ikkunan takana. Levottomuus kasvaa. Levottomuus päästä ulos. Parin tunnin kuluttua menen yliopistolle metsästämään kadonnutta merkintää vuodelta 1997. Jotta saisin paperit ulos ja voisin vihdoinkin kirmata työttömyyskortistoon miettimään, mitä seuraavaksi tehdä. Miten aurinkoista. Sisällä istumisesta ja jalan potemisesta tulee äkäinen mieli. Tahdon antaa sille huutia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti