Tänään väitellyt Piritta Juppi kirjoittaa Vihreässä Langassa väitöksensä aiheesta, median suhtautumisesta eläinaktivismiin.
Eläinoikeusliikkeen tempausten aikana eläinten arvon hyväksyvänä ihmisenä on ollut aika omituista kasvaa aikuisuuteen ja opiskella filosofiaa. Kun ei voi ymmärtää, miten joku voi pitää turkistuotteita. Eivätkö ne tiedä näätä- ja koiraeläimistä mitään? Ja tietäen, että rauhanomaiset viestit siitä, että eettisesti tarkastellen eläinten moinen turhamainen viihdekäyttö ei ole mitenkään perusteltavissa, eivät vain mene läpi mediassa. Ja tietäen, että turpiinhan niistä iskuista tulee paitsi koko eläinliikkeelle, myös ympäristöliikkeelle.
"Vapautatkos sinä niitä minkkejä?" kysyy ukki kerrottuani olleeni mukana perustamassa Dodoa, yhdeksän ja puoli vuotta sitten. Vaikka ukki arvaa väärin aktivismini laadun, tavallaan hän on oikeassa motiiveistani: ympäristönsuojelu on minulle ennen kaikkea eläinten (luokka, joka sisältää myös Homo sapiensin) suojelemista, laajemmassa mittakaavassa.
"Sä oot kattonut liikaa Disneyn elokuvia." Arvatkaa, kuinka monta kertaa tämä on kuultu. Ihmiset kuvittelevat, että ajatus eläinten tietoisuudesta ja kokemuksellisuudesta tarkoittaa sitä, että "eläimet osaavat puhua, jos eivät nyt ääneen, niin päänsä sisällä". Ihmiset, jotka eivät vaivaudu koskemaan onkivavankaan päästä kirjoihin, joissa käsitellään eläinten käyttäytymistä, kykyä kokea (sis. kärsimyksen), tajuisuutta ja tietoisuutta ylipäänsä.
Toivottavasti eläinliikettä hidastavat solmut saadaan purettua rauhallisesti ja älykkäästi. Aaltolan kirja ja Jupin väitös antavat edes hivenen toivoa siitä, että eläinten asemasta yhteiskunnassamme voitaisiin joskus alkaa toden teolla keskustella.
(Kuten huomaatte, kirjastossa on tänään hiljaista. Pitää kirjoittaa ettei nukahda krapulaansa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti