Mummarit

Siinä, että on mummojen kasvattama, on joitain huvittavia puolia. En pelkää vilauttelijoita tai namusetiä (Tuskin semmoisia mummojen aikaan kyläyhteisöissä olikaan?) mutta kylläkin liukastumista.

Yves Rocherissa, ostamassa yövoidetta naamaan, joka on ärtynyt pakkasesta. Tiskin ääressä seisoo tarmokas, piskuinen mummo, ruttuinen kuin rusina ennen glögiin uppoutumista.

- Tässä naamassa sitä on rutukreemille haastetta, hihittää mummo myyjälle. Parikymppinen kosmetologityttö on vähän vaivaantuneen ja huvittuneen oloinen.

- Ja olikos teillä kanta-asiakaskorttia?

- No totta vie! Teillähän minä aina käyn, odotas hetki, jossain täällä väskyssä se on... niin liukastakin, meinaa lentää nurin.

- Joo, ihan totta. Kiitos. Tästä tuleekin kolme leimaa.

- Mutta katoppas, mitä ostin suutarilta eilen. Tämmöset nastat! Näillä ei niin vaan kaadukaan.

Tyttö kurkistelee tiskin yli, mutta mummo hermostuu:

- Ei niitä nuin kaukaa erota. Etkö voi tulla tänne, no, minä tulen sitten sinne.

Mummo kipittää tiskin taakse ja kiskoo talvisaapikkaistaan irti sellaiset kumirenksulat, joissa on nastat - samanlaiset, kuin minulla on repun etutaskussa.

- Kato, näillä ei mene nurin. Näin hyvät. Eikä maksa paljon.

Kosmetologityttö on jo epätoivoisen lähellä nauruun purskahtamista. Vakoilen tilannetta hyllynreunan takaa. Odota vain, kymmenen vuotta, ja ymmärrät mummoa paremmin kuin itseäsi nyt, ajattelen hiljaa mielessäni. Kymmenen vuotta sitten en itsekään käyttänyt hattua, vaikka olisi ollut kaksikymmentä astetta pakkasta, enkä taatusti farkkujen alla sukkiksia, enkä villaisia aluspaitoja... ja naureskelin niille kumilenksuroille, mummareille, joissa on nastat.



Ja kun maksan ostokseni, hymyilen tytölle iloisesti ja sanon:

- Sulla on näköjään tänään hyvä päivä.

- Ai milleen?

- Noin kiva asiakas, se mummo, joka niin innokkaasti esitteli liukuesteitään...

- Ai joo, oli se aika suloinen. Ne on niin ulkona tästä kaikesta.

Tuijotan hetken kasvoja, joihin rypyt ovat alkaneet muodostua vasta mikro-ohuina urina. Se meillä kaikilla on edessä, haluaisin sanoa, mutten sano. Tyttö on sillä viisiin meikattu, että se ei ehkä pitäisi ajatuksesta, että kurtistuu kokoon ja on kiinnostunut enää lähinnä siitä, mitä eläimille tapahtuu. (Näitä mummoja näkee joka äänestyksessä - vaalikopista kuuluu äkkiä huuto: "Kukas se oli se ehdokas, joka lupasi pitää kissojen ja koirien puolta?")

Tyydyn vastaamaan:

-Niin. Kiitos. Hauskaa viikonloppua...

Ulkona kaikesta... liikkeen ulkopuolella nojaan kädelläni seinään ja kiskon jalkoihini mummarit, ihanat hokit, joiden avulla puurran Porthaninkadun liukasta mäkeä ylös pelkäämättä lankeavani turhamaisuuttani. Mihin minäkin nuoruuteni talvet tuhlasin? Liukkauden manaamiseen ja hitaasti, seinästä kiinni pitäen etenemiseen. Nyt rouskutan eteenpäin varmasti kuin mummoutuminen, täysin pysäyttämättömänä ja kaikkeen iloisen uteliaasti suhtautuvana.