tag:blogger.com,1999:blog-1321719589064355032.post5019889337406374489..comments2024-01-20T09:40:55.195+02:00Comments on Veloena: Juhlista ja juhlimisestaVeloenahttp://www.blogger.com/profile/05933218355713361785noreply@blogger.comBlogger5125tag:blogger.com,1999:blog-1321719589064355032.post-30082052841776156762009-12-15T13:34:33.147+02:002009-12-15T13:34:33.147+02:00Ihan mahtava tuo kakkoskappaleen pohdinta siitä mi...Ihan mahtava tuo kakkoskappaleen pohdinta siitä miten haluaisit kääntää virittymistaajuuden pois jne... mun aivo meni lauseiden kanssa lopuksi jo solmuun (vaikka mielestäni kuitenkin tajusin mistä kirjoitit ja kovin tutultakin kuulosti, luvan antamisineen ja meta-ahdistuksineen) ja se tuntui hauskalta. <br /><br />Eihän näille sutermullukoille voi ku nauraa, lopulta.Anu Välitalohttps://www.blogger.com/profile/17074906138999719360noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1321719589064355032.post-31328771096346573522009-12-14T23:44:42.541+02:002009-12-14T23:44:42.541+02:00“Ehkä niihin liittyy jokin hullunkurinen toive hyö...“Ehkä niihin liittyy jokin hullunkurinen toive hyödyttää yhteisöä, maksaa sille takaisin sitä kaikkea, mitä kokee muilta saaneensa. “<br /><br />Noin minäkin pohjimmiltani haluaisin ajatella, mutta totuuteni on tässä karumpi: muistaakseni en ole kertaakaan järjestänyt yhtään juhlaa. No joo, joitakin muutaman ihmisen kutsuja, mutta niitäkin hyvin vähän. Olen lukenut näistä sinun runsaista juhlistasi vähän ristiriitaisin tunnoin. Osittain se on varmaankin häivehtivää kateutta, mutta ehkä enemmän eri-ikäisyyttämme. Nuo pohdintasi ovat toki hyvin läheisiä minullekin. Pohjimmiltaan minussa kai asuu myös juhlien isäntä, joka haluaisi tuoda iloa ympärilleen. Mutta vieroksun joitakin piirteitä juhlissa. Vieroksun isäntiä tai emäntiä, joita panee järjestämään juhlia joku sisäinen levoton palo, pelko yksinäisyydestä tai jotain, johon pahimmillaan liittyy tällaisia yliampuvuuksia kuin “amme täynnä shamppanjapulloja” tai muuta. Vieroksun myös juhlijoita, jotka etsiytyvät aina edellisten juhliin. Alkoholilla on lähes aina joku mystinen yllättäjänrooli, joka voi olla jännittävääkin mutta usein... ei.<br /><br />Juuri tässä pöydällä on kutsu lauantain glögijuhliin. Ja juuri olen kahdenvaiheilla mitä tekisin. Tiedän, ettei minulle näitä kutsuja nyt mitenkään satele. Teidän, että siellä voisi olla mukavaa, alkuillasta siellä pyörisi jaloissa paljon lapsia. Sitten siellä olisi sellaisia minua nuorempia pariskuntia (joilla siis on lapsia melkein kaikilla), joista miehet ottaisivat tämän vanhan epävarmuuttaan peittävän replikointiroolinsa kertomalla siitä ja siitä julkisesta (ja arvostetusta) työtehtävästään, johon liittyy tietenkin lentämistä vieraisiin maihin, autoilua, hienoja ja uhkarohkeita harrastuksia. Ruokaakin olisi tarjolla tolkuttomasti. Mutta sitten joko tuntisin itseni surumieliseksi, koska nämä ihmiset ovat liikaa rooliensa takana, tai sitten ottaisin tämän toisen roolin, jossa alkaisin nauttia tunnelmasta, (ja vähän alkoholista), ja hauskuttaa (toivottavasti) puheillani, epäsovinnaisilla kommenteilla jne. Kunnes myöhemmin, ehkä seuraavana päivänä palauttelen itseäni takaisin surumielisenä, katuen sanomisiani ehkä, katuen sitä, että olin taas niin ylimielisesti unohtanut kuunnella, ehkä.<br /><br />Niin, taidan kiittää kutsusta ja keskittyä tapaamaan vanhaa ystävää kaksi päivää myöhemmin. Minulla kun on vähän sellainen usko, että aina kun on yli 4 koolla alkaa syntyä taistelua replikoinnista, kamppailua eetteeriajasta.Juha Kankaanpäähttps://www.blogger.com/profile/06731292273975715841noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1321719589064355032.post-75567140773379134232009-12-14T10:45:33.003+02:002009-12-14T10:45:33.003+02:00Oi jospa oisin saanut olla mukana... Mutta mulla o...Oi jospa oisin saanut olla mukana... Mutta mulla oli Tärkeä Tehtävä: nukutin 1-vuotiaan siskonpoikani perjantai-iltana, ja se oli siskonpojan elämän ensimmäinen ilta, kun hän ei nukahtanut äitinsä viereen. Täti on tapahtuneesta kohtuullisen ylpeä. :) <br /><br />Minusta on äärimmäisen tärkeää nauraa välillä itselleen ja kaikille muille. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän arvostan ihmisten kykyä itseironiaan, sellaiseen lempeään ja suhteellisuudentajuiseen. Tosiasia kuitenkin on se, että me ihmiset olemme paitsi traagisia ja julmia, myös äärimmäisen koomisia olentoja.Hillahttps://www.blogger.com/profile/07130431284285458500noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1321719589064355032.post-15392268915123729002009-12-12T23:38:45.214+02:002009-12-12T23:38:45.214+02:00"Ja oudosti sekin, että tiesin, ettei läsnäol..."Ja oudosti sekin, että tiesin, ettei läsnäoloni ole mitenkään supertärkeää kellekään ja olen reissun velkaa vain itselleni, teki kokemuksesta oudon vapauttavan." - Tunnistan hyvin juuri tämän fiiliksen. Se on mulle tärkeä muissakin jutuissa kuin juhlien kohdalla. Turvallisuus siitä, ettei kukaan epätoivoisesti hingu huomiotani tai aikaani tai mitä nyt ihmiset voivatkaan hinkua. Ei niin, että haluaisi pitää ihmiset käsivarren päässä tai etteivät he saisi toivoa, mitä sitten toivovatkaan - ei kai sitä voi olla toivomatta läheisyyttä ja hyväksyntää - mutta että hetket ja tilanteet ovat kuitenkin aika omanlakisiaan ja tietää, että toisetkin ymmärtävät sen: joskus sujuu ja joskus ei, ja välillä haluaa omaa tilaa ja aikaa, ja välillä on surullinen ja väsynyt, ja välillä sitten iloinen, helpottunut, hetkeen laskeutuva. Että lähentyy siksi, koska haluaa niin, eikä siksi, että kokee sen jotenkin velvollisuudekseen.<br /><br />Tuo on niin jännä tuo tervetulleen tunnelman luomisen tarve. Tunnistan sen itsessäni, yleensä aika heikkona tosin, mutta joskus ja joidenkin ihmisten kohdalla sen aistii voimakkaasti. Onneksi juhlissa on yleensä monia ihmisiä, jotka voivat toivottaa tervetulleeksi. Eihän sitä useinkaan asettaudu viihtyisäksi juuri juhlan pitäjän ansiosta, se voi olla joku ihan muu, joku ihan yhtä eksyksinen ja vieras kuin itse, mutta jokin kommunikaation tyylissä osuu vain kohdalleen ja äkisti onkin aiemmin vähän torjuvan oloisessa tilassa kotonaan.Veloenahttps://www.blogger.com/profile/05933218355713361785noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1321719589064355032.post-88963662917586152222009-12-12T19:16:24.661+02:002009-12-12T19:16:24.661+02:00Mä pidän juhlien järjestämisestä, juhlissa olosta ...Mä pidän juhlien järjestämisestä, juhlissa olosta ja muiden innostamisesta juhlailuun, mutta joskus viime vuoden puolella aloin huomata itsessäni aika vahvaa järjestämisväsymystä. Alan emännän ominaisuudessa herkästi tarkkailla ihmisten fiiliksiä hiukan neuroottisesti, koen, että kaikkien kiva on mun vastuulla, vaikka järjen tasolla tiedän, että näin ei mitenkään voi olla. Tämän vuoden alkupuolella, kun alkoholin sujuvoittavaa vaikutusta ei enää voinut kytkeä osaksi emännyyttä, aloinkin vieroksua vastuunottoa mistään hulinajuhlista ja suosia pienempiä tapaamisia. Isoista juhlista ei välttämättä jää oikein mitään käteen: kenenkään kanssa ei tule puhuttua tai sitten jumittaa kahden lähiystävän kanssa nurkassa eikä osaa luoda vieraammille tervetullutta tunnelmaa (tai ainakin kuvittelee näin). Nautin skypelauluista aivan kympillä, koska minun ei ollut tarvinnut tehdä muuta kuin tallustella paikalle ja tiesin, etten voi olla läsnä kuin pari tuntia. Siinä se juhlan tunnelma tuli nautittua tiivistemehuna entisen alusta loppuun-metodin sijasta. Sain tarvitsemani instant-ilon lauluineen ja aikuisseuroineen ja omaan arkeen palaaminen tapahtui hyvänä hetkenä. Ja oudosti sekin, että tiesin, ettei läsnäoloni ole mitenkään supertärkeää kellekään ja olen reissun velkaa vain itselleni, teki kokemuksesta oudon vapauttavan. Jotenkin kaipasin eilisen kaltaista keveyttä hirveästi ja sain juuri sen, mitä odotinkin. Yes :)lupiinihttps://www.blogger.com/profile/07303487262903828829noreply@blogger.com